Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

RTR poisti Titanic-kuvansa netistä

Titanic-kuvia uutiskuvina käyttänyt Venäjän RTR-kanava poisti eilen internetistään osan materiaalista, jossa vanhojen sukelluskuvien harhaanjohtava käyttö näkyi selvästi.

Vielä varhain iltapäivällä Vesti.ru :n nettisivuilla oli Pohjoisnavan valloituksesta kuvakooste, jonka keskellä oli useita arkistokuvia Mir-aluksista veden alla.

Kuvien oheisteksteissä annettiin kuitenkin erittäin selkeästi ymmärtää, että kaikki sukelluskuvat - Titanic-otoksia myöten - ovat suoraan Pohjoiselta jäämereltä.

Myöhään iltapäivällä kaikki "väärät" sukelluskuvat olivat kadonneet sivuilta ja jäljelle olivat jääneet ainoastaan tuoreet uutiskuvat napasukellukselta.

Kuvat poistettiin pian sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat oli keskustellut puhelimitse Vesti-uutislähetyksen lehdistösihteerin Julia Papilovan kanssa.

Vielä puhelun aikana Papilova pysyi kannassaan, ettei hänen edustamansa kanava ole tehnyt mitään väärää.

- Me käytimme Mireistä otettuja vanhoja vedenalaisia kuvia ainoastaan osoittamaan, miltä ne näyttävät veden alla, Papilova vakuutti.

Papilovan mukaan internetsivujen sisältö on kaiken lisäksi osittain erilainen kuin tv-katsojille näytetyt uutislähetykset, joten pelkkien internetsivujen perusteella ei voi päätellä sitä, millainen mielikuva kuvilla on venäläiskatsojille luotu.

- Jos niitä on sitten levitetty maailmalle virheellisesti, vastuu siitä on Reutersin, hän sanoi.

Vielä eilen illansuussa Vestin sivuilla oli sen sijaan yhä tallella ainakin kaksi videota, joissa harhaanjohtavien sukelluskuvien käyttö uutiskuvina näkyi selkeästi.

RTR:n reagointi saattoi eilen olla seurausta myös siitä, että uutinen Titanic-kuvista levisi vauhdilla myös venäläisiin viestimiin.

Newsru.comin artikkelissa IS:n paljastusta kuvailtiin "jättimäiseksi mediaskandaaliksi". Artikkeli oli kello 22.00 Venäjän kuudeksi luetuin nettiuutinen Rambler.ru -hakupalvelussa. Eri kävijöitä oli jo 91000.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  6. 6

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  7. 7

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  8. 8

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  9. 9

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  10. 10

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  6. Näytä lisää