Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kuubalaiset juhlivat 80-vuotiasta Castroa

Kuubalaiset juhlivat tänään presidentti Fidel Castron 80-vuotispäivää. Castroa itseään ei ole nähty julkisuudessa, mutta hän välitti kansalle tervehdyksen Juventud Rebelde -sanomalehden välityksellä.

Castro vakuutti viestissään kansalaisille, että hänen vointinsa on parantunut selvästi elokuun alussa tehdyn suolistoleikkauksen jälkeen. Lehdessä julkaistiin myös Castrosta kuvia ensi kertaa sen jälkeen kun hän luovutti vallan tilapäisesti veljelleen jouduttuaan leikkaukseen. Kuvissa verryttelyasuun sonnustautunut Castro istui ja puhui puhelimessa.

Castro sanoi kuitenkin syntymäpäiväviestissään, että hänen terveytensä on yhä jossain määrin vaarassa.- Ei ole valhetta sanoa, että terveyteni on parantunut huomattavasti. Sen sijaan olisi valheellista väittää, että toipumisaika on lyhyt eikä mitään riskejä ole olemassa, presidentti kuvasi terveydentilaansa. Yksityiskohdat Castron terveydestä on määritelty valtionsalaisuuksiksi, joten tiedot presidentin voinnista leikkauksen jälkeen ovat olleet erittäin niukkoja.

Kuubalaiset juhlivat tänään Castron 80-vuotispäivää monin juhlamenoin. Nuoret kuubalaiset lauloivat Castrolle pitkän iän toivotuksia havannalaisella rantabulevardilla järjestetyssä viisituntisessa konsertissa.

Kuuban väliaikainen johtaja Raul Castro on astunut julkisuuteen ensimmäistä kertaa valtaannousunsa jälkeen. Kuuban televisio välitti sunnuntaina kuvaa Castron ja Venezuelan presidentin Hugo Chavezin tapaamisesta.

Chavez saapui maahan tapaamaan leikkauksesta toipuvaa Fidel Castroa tämän 80-vuotispäivänä. Fidel Castro luovutti vallan väliaikaisesti nuoremmalle veljelleen Raulille heinäkuun lopussa.

(STT-AFP-Reuters-IS)

Kuvagalleria Castron syntymäpäiväjuhlista

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  4. 4

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  5. 5

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  6. Näytä lisää