Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Euromaat pääsivät sunnuntaina sopuun pankkien hätäpaketista

Euromaiden johtajat sopivat sunnuntaina Pariisissa yhteisestä hätäpaketista pankkikriisin helpottamiseksi.

Paketti saatiin valmiiksi 16 maan kriisikokouksessa juuri ennen uuden pörssiviikon käynnistymistä. Se esitellään kaikille EU-maille keskiviikkona huippukokouksessa Brysselissä.

Osana pakettia hallitukset takaavat muun muassa pankkien väliset lainat, jotta pankit saisivat lisää pääomaa. Lisäksi kukin maa voi pääomittaa pankkeja suoraan. Tämä merkitsee käytännössä osittaisia kansallistamisia.

Paketti halutaan voimaan mahdollisimman nopeasti, ja sitä aletaan hioa kussakin euromaassa heti maanantaina. Tarkoitus on palauttaa luottamus rahoitusmarkkinoille pitkän pörssisyöksyn jälkeen.

Jokainen maa päättää kuitenkin tarvittavista summistaan itse, yhteistä eurooppalaista rahastoa ei tule. Monien maiden odotetaan ilmoittavan tarkemmista summista jo maanantaina. Näihin maihin kuuluvat ainakin Saksa, Ranska, Britannia ja Italia.

- On odotettavissa summia niissä maissa, joissa toimenpiteitä tarvitaan välittömästi, pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi.

Myös Suomi on valmis kotimaassa takaamaan pankkien väliset lainat. Tarkempia ehtoja aletaan valmistella heti. Vanhasen mukaan Suomi halusi tukea euromaiden yhteistä linjaa, vaikka kotimaiset pankit eivät olekaan vaikeuksissa.

Hän sanoi tapaamisen jälkeen, että euromaiden yhteinen signaali oli erittäin tärkeä.

- Pankit tietävät, että ne tarvittaessa saavat pääomaa, hän vakuutti.

Suomen pankeilla ei Vanhasen mukaan ole kuitenkaan toistaiseksi tarvetta pääomittamiselle.

Suomi piti kokouksen aikana yhteyttä Ruotsiin, joka ei käytä euroa, eikä siten ollut mukana tapauksessa.

- Meille on tärkeää, että Ruotsi noudattaa samoja sääntöjä.

Paketista keskustellaan tarkemmin keskiviikkona Brysselissä pidettävässä EU-huippukokouksessa. Vanhanen toivoi, että loputkin EU-maat tulisivat tuolloin paketin taakse.

Mallia Britanniasta

Mallia rahoitusjärjestelmän pelastamiseen haettiin etenkin Britanniasta, jonka oma kriisisuunnitelma on kaikkein pisimmällä. Britannian malleissa pankkeja kansallistetaan osittain siten, että ongelmissa olevat pankit saavat valtiolta rahaa, ja valtio saa vastineeksi omistusosuuden pankeissa.

Britannian lehdistön mukaan maan hallitus alkaisi jakaa pankeille tukirahaa jo maanantaina. Sunday Times -lehden mukaan valtiosta tulisi samalla suurin omistaja ainakin kahdessa pankissa, Royal Bank of Scotlandissa sekä HBOS:ssa.

Vanhanen kertoi, että paketissa on otettu mallia myös Suomen pankkikriisin aikana käytetyistä ratkaisuista.

Kaikki hätätoimet on tarkoitettu väliaikaisiksi. Tarkoitus ei siten ole, että valtioista tulisi pysyvästi pankkien omistajia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  3. 3

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  9. 9

    Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

  10. 10

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  3. 3

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. Näytä lisää