Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

USA ja Iran uhosivat itsensä nurkkaan

Presidentti George W. Bush ilmoittaa pitävänsä jopa ydinaseen käyttöä mahdollisena, jos Iran ei lopeta kiisteltyä ydinohjelmaansa.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad puolestaan vannoo maan "katkaisevan minkä tahansa hyökkääjän käden". Vakuudeksi Iran esittelee lähes päivittäin aseitaan, joita se väittää teknisiksi edistysaskeleiksi.

Nämä ovat ääriesimerkkejä siitä, kuinka pitkälle sanasota ja diplomaattinen kädenvääntö Iranin ydinohjelmasta on viime päivinä edennyt. Vastaavaa on nähty viimeksi vain Yhdysvaltain ja Irakin välillä ennen sotaa.

Suomalaistutkija katsookin, että "kumpikin maa on jo maalannut itsensä puheillaan nurkkaan".

- Kovien sotilaallisten keinojen poissulkeminen olisi sama kuin vesittäisi koko oman politiikkansa, siksi kumpikaan ei voi sitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä, kuinka huolestuttavia tällaiset puheet ovat, kiteyttää everstiluutnantti Mika Kerttunen Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta IS:lle.

Bush antoi lausuntonsa toissa päivänä, kun häneltä kysyttiin mahdollisuutta iskeä Iraniin ydinaseilla. Merkittävintä oli, että hän ei sulkenut mahdollisuutta pois

- Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä. Haluamme ratkaista tämän diplomatialla, ja teemme kovasti töitä sen eteen, Bush muotoili.

Bushin lausunto herätti huomiota varsinkin Venäjällä, joka on ollut vastahakoinen Iranin vastaisille pakotteille.

- Ydiniskuun lähteminen on äärimmäinen vaihtoehto, joka on käytännössä poissuljettu. Sen sijaan kyseeseen voivat tulla tavanomaisilla aseilla tehtävät iskut Iranin ydinlaitoksiin, Kerttunen linjaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  6. 6

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  7. 7

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  8. 8

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  9. 9

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  10. 10

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  6. Näytä lisää