Laura

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Live Aid palaa - nyt nimellä Live 8

Bob Geldof ehti Live Aid -tempauksen jälkeisten kahdenkymmenen vuoden aikana jo väsyä olemaan "perhanan herra Afrikka", mutta nyt vanhan rokkariaktivistin silmissä palaa taas. Geldof on palannut puolustamaan Afrikan köyhiä, ja nyt hän haluaa saattaa työn päätökseen.

- Maanosa on painunut tuon 20 vuoden aikana taloudelliseen alamäkeen, joka on tehnyt siitä 25 prosenttia entistä köyhemmän. Sen tuloksena näemme joka päivä tv-ruuduissamme ihmisten kuolevan, Geldof julisti toissapäiväisessä tiedotustilaisuudessa kertoessaan mammuttimaisen Live 8 -tempauksen järjestelyistä.

Tällä kertaa Geldof ei edes aio kerätä rahaa. Ensi heinäkuun megakonsertit ovat ilmaisia - tavoitteena on ainoastaan maailman mahtavien painostaminen tärkeiden rakenteellisten päätösten tekemiseen. Konsertit ovat osa maailmanlaajuista Tee köyhyydestä historiaa -kampanjaa, johon osallistuu myös suomalaisia järjestöjä.

- Rahaa voi kyllä kerätä, mutta ellei muuta tilannetta paikan päällä, ihmiset eivät pysty nostamaan itseään ylös köyhyydestä, sanoi brittiläisen Oxfam-avustusjärjestön edustaja Jonathan Dorsett.

Geldof on valinnut uuden ristiretkensä ajankohdan tarkoin. Live Aidin juhlavuonna voi syntyä isojakin päätöksiä köyhyyden lievittämiseksi.

Päätöksiä tehdään kolmessa suuressa kokouksessa: ensin teollisuusmaiden G8-ryhmässä Skotlannissa heinäkuun alussa, sitten YK:n vuosituhattavoitteiden seurantakokouksessa New Yorkissa syksyllä, ja lopuksi Maailman kauppajärjestön WTO:n kokouksessa joulukuussa Hongkongissa.

Ensimmäisenä listalla on Skotlanti, jonne Geldof värvää jopa miljoonaa mielenosoittajaa heti Live 8 -konserttien jälkeen. G8:n odotetaan ilmoittavan kehitysavun lisäämisestä ja helpotuksista kehitysmaiden velanmaksussa.

WTO puolestaan voi helpottaa kehitysmaiden tuotteiden pääsyä markkinoille ja tukkia Kiinan ja Intian tavaratulvaa, joka on vienyt paljon vientituloja Afrikan mailta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. 6

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  7. 7

    Leo-Pekka Tähden Sandra-vaimo liikuttui miehensä voitosta: ”Olo kuin urheilusuorituksen jälkeen”

  8. 8

    Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

  9. 9

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  10. 10

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  6. Näytä lisää