Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tuhoisa laivaturma Bahrainissa

Ainakin 57 ihmistä kuoli matkustajalaivan upottua Bahrainin rannikolla Persianlahdella. Myöhään torstai-iltana illallisristeilyllä olleessa laivassa oli 130 turistia.

Pelastustyöntekijät ovat saaneet pelastettua 67 ihmistä. Heistä 30 jouduttiin kuljettamaan sairaalahoitoon, mutta suurin osa päästettiin jo tänään kotiin.

Sisäministeriön mukaan kuolleiden joukossa on ainakin 17 intialaista, 13 brittiä ja useita pakistanilaisia, eteläafrikkalaisia, filippiiniläisiä sekä saksalais- ja irlantilaisturisti. 13 matkustajaa on edelleen kadoksissa.

Laivan omistaja kertoi al-Arabiya-tv:n haastattelussa, että onnettomuuden syynä oli ylikuormitus: alus oli tarkoitettu enintään sadan matkustajan kuljettamiseen. Hänen mukaansa kaatumisen aiheutti matkustajien pakkautuminen laivan yhdelle reunalle. Omistaja syyttää onnettomuudesta aluksen vuokrannutta matkailutoimistoa, joka hänen mukaansa pakotti kapteenin vesille, vaikka tiesi laivalla olevan liikaa ihmisiä.

Matkustajat
lähinnä turisteja

Suurin osa matkustajista oli ulkomaalaisia turisteja muun muassa Britanniasta, Yhdysvalloista, Filippiineiltä, Etelä-Afrikasta ja Egyptistä. Alus oli kuljettamassa heitä lyhyellä Persianlahden-kierroksella, kun se kaatui kyljelleen lähellä siltaa, joka yhdistää Bahrainin pääkaupungin Manaman ja läheisen al-Muharraqin saaren. Uppoamispaikalta on matkaa mantereelle puolitoista kilometriä.

Eräs pelastuneista arveli al-Jazeera tv-kanavan haastattelussa, että laiva kaatui, koska se törmäsi kääntyessään aaltoon. Sisäministeri sanoi jatkavansa onnettomuuden syyn selvittämistä. Laivan omistajaa on jo kuultu.

Pelastustyöntekijät yrittivät perjantaina päästä ylösalaisin kääntyneen puisen aluksen pohjan läpi, jotta kadoksissa olevat matkustajat löydettäisiin. Myös Bahrainissa olevat Yhdysvaltain laivaston sukeltajat ja alukset osallistuivat pelastustöihin. Britannian ulkoministeri Jack Straw ilmoitti, että myös Britannia auttaa kaikin mahdollisin tavoin. (STT-Reuters-AFP)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  6. 6

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  7. 7

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  8. 8

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  9. 9

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  6. Näytä lisää