Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Neljä miljoonaa kärsii Pakistanin tulvista

Pakistanin tulvat vaikeuttavat jo neljän miljoonan ihmisen elämää, arvioi YK torstaina.

Tulvat ovat jatkuneet jo toista viikkoa ja sateet leviävät parhaillaan Pakistanin väkirikkaimpiin maakuntiin, Punjabiin ja Sindhiin.

Tulvat ovat aiheuttaneet valtavia aineellisia vahinkoja. Tuhoutuneet tiet ja sillat ovat eristäneet laajoja alueita muusta maasta.

Pakistan aloitti torstaina noin puolen miljoonan ihmisen evakuoinnit maan eteläosista, joita vesimassat uhkaavat. Kaikkiaan surmansa on saanut noin 1 600 ihmistä. - Luku tulee varmasti vielä nousemaan, sanoi YK:n Pakistanin-avustustoimia johtava Manuel Bessler torstaina.

Monsuunikausi on vasta puolivälissä, joten sateita on odotettavissa lisää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  4. 4

    Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

  5. 5

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidentin kanslia julkaisi kuvan presidenttiparista

  7. 7

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  8. 8

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  9. 9

    Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

  10. 10

    Töölöntorille kokoontunut reilut 200 ihmistä, ratsupoliisit saattoivat Vastarintaliikettä – IS seuraa hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  4. 4

    Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

  5. 5

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  6. Näytä lisää