Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ei korvauksia haavoittuneille ruotsalaissotilaille

Kaksi Afganistanissa haavoittunutta ruotsalaissotilasta on jäänyt vaille täysimääräisiä sairauskorvauksia.

Kotiin saapuneet vakavasti haavoittuneet miehet eivät näet käyneet heti ilmoittautumassa työnvälityksessä, kuten korvaussäännökset edellyttävät. Niinpä miesten korvaukset evättiin kahdelta ensimmäiseltä kotiinpaluun jälkeiseltä viikolta.

Miehet haavoittuivat yhdessä kahden muun ruotsalaisen kanssa, kun pommi räjähti heidän maastoautonsa alla. Kaksikko istuu edelleen pyörätuolissa, vaikka tapahtuneesta on puoli vuotta.

Norrländska Socialdemokraten -lehden haastattelussa toinen sotilaista, David Ström, perää oikeudenmukaista kohtelua.

Asiaa lehdelle kommentoinut vakuutusjohtaja myöntää, että tilanne on järjetön. Hän kuitenkin vetoaa hallinto-oikeuden aiempaan tulkintaan.

Perusturvaministeri Cristina Husmark Pehrsson puolestaan sanoi uutistoimisto TT:lle, että kysymystä käsitellään hallituksen äskettäin nimittämässä selvitysryhmässä. Työ voi valmistua osittain jo ensi vuonna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  9. 9

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  10. 10

    Aura-auton kohtaaminen johti törmäykseen Nelostiellä – neljä ihmistä loukkaantui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  10. 10

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. Näytä lisää