Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Synnyttävällä naisella hirmukiire sairaalaan - sai liikennesakon

Bostonilainen Jennifer Davis , 38, yritti miehensä kanssa päästä marraskuussa kaupungin ruuhkaliikenteestä läpi kaistareunaa ajaen.

He kysyivät kaistalla olleelta liikennepoliisilta, voisivatko he jatkaa sitä pitkin seuraavalle rampille. Kaksi aiempaa poliisia oli jo päästänyt heidät.

Kolmas esti Boston Globen mukaan etenemisen, lätkäisi sakot ja laittoi pariskunnan odottamaan 5-10 minuuttia papereiden kirjoittamista.

Ongelmana oli se, että Jennifer Davis oli synnyttämässä. Pariskunta pyysi apua päästäkseen sairaalaan, sillä supistuksien väliä oli enää kolme minuuttia.

Poliisi oli jopa vaatinut todistetta siitä, että Davis on raskaana. Hän oli turhaan joutunut näyttämään vatsansa takin alta.

Poliisipäällikön mukaan kyse oli liikennepoliisin ratkaisusta. Jos pariskunta valittaa asiasta, se tullaan poliisipäällikön mukaansa käsittelemään asianmukaisesti.

Pieni Charlotte Jane syntyi sairaalassa viisi tuntia äidin ja isän pysäyttämisen jälkeen. Tällä viikolla postista tuli vielä sadan dollarin liikennesakko.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

  5. 5

    Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

  6. 6

    Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

  7. 7

    Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

  8. 8

    Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

  9. 9

    Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

  10. 10

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

  4. 4

    Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

  5. 5

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  6. 6

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  8. 8

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  9. 9

    Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

  5. 5

    Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

  6. Näytä lisää