Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vuonoon jumittunut valas alkoi jälleen uida Tanskassa

Tanskassa vuonoon juuttunut sillivalas pääsi perjantaina irti ja pystyi jälleen uimaan, kertoi poliisi. Viranomaisten oli kuitenkin hankala arvioida, missä kunnossa valas oikein oli.

Valaan on uskottu olevan kuolemaisillaan. Uutistoimisto AFP:n haastattelemat asiantuntijat kertoivat sen olevan sairas.

Valaan pelastamisyritykset oli jo päätetty lopettaa. Pelastustyöntekijät jatkoivat kuitenkin edelleen veden suihkuttamista eläimen päälle, kertoi Tanskan TV2-kanavan uutiset.

Tuhansia ihmisiä oli saapunut katselemaan valasta, joka juuttui jonkin aikaa sitten Vejlen vuonoon. Valas painaa 30 tonnia ja on yli kymmenen metriä pitkä, minkä vuoksi sen siirtämistä on pidetty mahdottomana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  7. 7

    Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

  8. 8

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää