Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vietnam-veteraani kaatui Irakissa

Kahteen otteeseen Vietnamin sodassa taistellut amerikkalaisupseeri kaatui pommi-iskussa Irakissa sunnuntaina.

60-vuotias majuri Steven Hutchison on tähän mennessä iäkkäin Irakin ja Afganistanin sodissa vuodesta 2001 kaatunut amerikkalaissotilas.

Hän oli aloittanut sotilasuransa jo Vietnamin sodan aikaan yli 40 vuotta sitten. Hutchison palveli kahteen otteeseen rintamalla Vietnamissa.

Hän suoritti upseerinuransa ohella tohtorin tutkinnon psykologiassa ja toimi apulaisprofessorina.

Hän siirtyi siviiliin armeijasta 22 vuoden palveluksen jälkeen 1988 ja vietti rauhallista siviilielämää Kaliforniassa.

Syyskuun 2001 iskujen jälkeen Hutchison kuitenkin halusi palata takaisin palvelukseen, mutta luopui ajatuksesta vaimonsa vaatimuksesta, kertoo The Arizona Republic -lehti.

Kun vaimo kuoli rintasyöpään 2006, päätti Hutchison liittyä takaisin armeijaan.

1. jalkaväkidivisioonassa palvellut Hutchison kaatui tienvarsipommin räjähdyksessä Al Farrissa Irakissa sunnuntaina.

Majuri Hutchison olisi täyttänyt 61 vuotta kesäkuun alussa. Hän ehti palvella ennen Irakia myös vuoden Afganistanissa.

Steven Hutchison soti Vietnamissa vuosina 1968 ja 1970 palvellen 101. laskuvarjojääkäridivisioonassa. Hänet palkittiin rohkeudesta viidakkotaisteluissa mm. pronssitähdellä.

- Hän oli halunnut koko elämänsä olla sotilas. Se oli hänen kutsumuksensa, kertoi Hutchisonin veli.

Pentagonin mukaan ylimmät upseerit voivat olla aktiivipalveluksessa 64-vuotiaaksi saakka.

Armeijan nykysääntöjen mukaan Yhdysvaltain "harmaisiin" voi rekrytoitua alokkaaksi vielä 42-vuotiaana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  5. 5

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  6. 6

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  7. 7

    Poliisin virka-aseissa havaittu virhetoiminto – yli 2000 asetta kerätään huoltoon

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Venäjä teki uusia linjauksia – ”pehmeä voima” otettiin osaksi ulkopolitiikkaa

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  8. 8

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  5. 5

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  6. Näytä lisää