Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Elokuva kohumurhasta raivostuttaa: Kohtaukset liian todenmukaisia?

Brittiopiskelija Meredith Kercherin karmivasta kuolemasta on kulunut vasta kolme vuotta, kun elokuvakamerat jo käyvät täysillä kierroksilla.

Roomassa kuvataan parhaillaan filmiä, joka perustuu paljon julkisuutta saaneeseen veritekoon. 21-vuotiaana surmatun Kercherin omaiset ovat järkyttyneitä.

- Meredithin kuoleman yksityiskohtainen esittäminen elokuvassa on kauhistuttava ajatus, Kercherin John-isä sanoi Daily Mirror -lehdelle.

Elokuvan ja tosielämän yhdenkaltaisuus nostattaa kylmiä väreitä muillekin. Filmauspaikalla otetuissa kuvissa näyttelijät tekevät kohtausta, jonka oikeasti esittivät Kercherin yliopistokaverit vain joitakin tunteja veriteon jälkeen.

Tuomitut suutelivat
murhatalon pihalla

Kercherin amerikkalainen asuintoveri Amanda Knox, 20, ja tämän italialainen poikaystävä Raffaele Sollecito, 23, tallentuivat uutistoimittajien tv-kameroihin, kun he halailivat ja suutelivat pihalla poliisien tutkiessa murhataloa Italian Perugiassa marraskuussa 2007.

Pariskunta tuomittiin viime joulukuussa liki 30 vuodeksi vankilaan Kercherin seksuaalimurhasta.

The Amanda Knox Story -nimisessä elokuvassa Knoxia näyttelee Heroes-sarjan amerikkalaistähti Hayden Panettiere ja Sollecitoa italialainen Paolo Romio.

Näyttelijät muistuttavat hätkähdyttävästi esikuviaan kampauksia ja vaatteita - jopa Solleciton keltaista kaulahuivia ja kevytsankaisia silmälaseja - myöten.

- En ymmärrä, kuinka he voivat tehdä Amanda Knoxin tarina -nimisen elokuvan, kun kyse todella on tyttärestäni, Kercherin Arline-äiti ihmetteli Daily Telegraph -lehdessä.

Myös Knoxin leiri vastustaa elokuvaa. Näyttelijä Panettiere olisi halunnut tavata murhasta tuomitun naisen vankilassa, mutta asianajat eivät suostuneet.

Knox vakuuttaa
syyttömyyttään

Syyttömyyttään vakuuttava Knox on valittanut tuomiostaan, ja juristit pelkäävät elokuvan vaikuttavan kielteisesti marraskuun lopulla alkavaan valitusoikeudenkäyntiin.

- On hyvin epäsopivaa, että tämä filmi tehdään, kun oikeuskäsittely on vielä kesken, Knoxin asianajaja Carlo Vella Vedova kommentoi Daily Mailille.

Lähipiirin mukaan Knox pelkää viettävänsä vankilassa loppuelämänsä.

Elokuva on tarkoitus esittää yhdysvaltalaisella Lifetime-kanavalla ensi vuonna. Journalistia siinä esittää tähtinäyttelijä Colin Firth.

Mistä on kyse?

- Vaihto-opiskelija Meredith Kercher löydettiin surmattuna makuuhuoneestaan marraskuussa 2007 Italian Perugiassa.

- Amanda Knox tuomittiin opiskelutoverinsa murhasta vankeuteen 26 vuodeksi. Sollecito sai 25 vuoden tuomion.

- Kolmannelle syytetylle, 20-vuotiaalle Rudy Hermann Guedelle, langetettiin jo aikaisemmin 30 vuoden tuomio, joka aleni valituksen jälkeen 16 vuoteen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  3. 3

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Kommentti: Sami Jauhojärven pelisilmä ei pettänyt taaskaan: anteeksiannon löylyt hieno ajatus kovan onnen hiihtäjille

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  10. 10

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  3. 3

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää