Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdysvallat epäilee al-Qaidaa rahtikoneiden räjähteistä

Englannissa ja Dubaissa paljastuneet pommiepäilyt saivat lauantaina vahvistuksen.

Viranomaisten mukaan rahtikoneista löytyneet epäilyttävät paketit olivat vaarallisia räjähteitä, joiden avulla olisi ollut mahdollista pudottaa lentokone.

Britannia reagoi tutkimustuloksiin estämällä kaiken jemeniläisen lentorahdin saapumisen maahan, vaikka merkkejä uudesta välittömästä iskusta ei ollut. Jemenin viranomaiset kertoivat puolestaan illalla pidättäneensä naisen, jonka epäillään lähettäneen räjähteet.

Epäilyttävät paketit löytyivät perjantaina Englannista ja Dubaista rahtikoneista, jotka olivat matkalla Yhdysvaltoihin. Löydösten seurauksena Jemenistä saapunut lentorahti joutui tarkastettavaksi Yhdysvalloissa.

Etsinnät käynnistettiin Saudi-Arabian antaman vihjeen perusteella. Räjähteet olivat matkalla chicagolaisiin synagogiin. Britannian sisäministerin Theresa Mayn mukaan rikolliset olisivat tuskin kuitenkaan voineet tietää, missä räjähteet olisivat olleet suunnitellulla räjähdyshetkellä.

Dubain mukaan maasta löytynyt räjähde oli ammattilaisten tekoa. Pommi sisälsi PETN-räjähdeainetta, jota terrori-iskua Detroitin-koneessa viime jouluna yrittänyt mies myös käytti. Kiinni jääneellä miehellä oli yhteyksiä Jemeniin.

Jemenissä löytyi lisää paketteja

Yhdysvaltojen mukaan räjähteiden laatu viittaa siihen, että kaiken takana on Arabian niemimaalla toimiva al-Qaida.

-Tiedämme, että Arabian niemimaan al-Qaida - Jemenistä käsin toimiva terroristijärjestö - suunnittelee yhä iskuja kotimaatamme, kansalaisiamme, ystäviämme ja liittolaisiamme vastaan, sanoi presidentti Barack Obama.

Kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin Janet Napolitanon mukaan terroristit koettelevat Yhdysvaltoja jatkuvasti. Jemenin viranomaiset kertoivat puolestaan, että maassa oli lauantaina takavarikoitu yli 20 epäilyttävää pakettia, joiden sisältöjä parhaillaan tutkittiin.

Yhdysvalloissa lentomatkustajia kehotettiin varautumaan tiukentuneisiin turvatarkastuksiin lentokentillä.

Yhdysvallat on ottanut Arabian niemimaan al-Qaidan tähtäimeensä joulupäivän iskun jälkeen, sillä liike tunnusti olleensa iskun taustalla. Liikkeen johtohahmoihin kuuluu Yhdysvalloissa syntynyt islamistisaarnaaja Anwar al-Awlak, joka oli ollut sähköpostiyhteydessä myös Texasin Fort Hoodin sotilastukikohdassa viime vuonna ammuskelleeseen amerikkalaismajuriin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  9. 9

    Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. Näytä lisää