Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hätäkeskus viivytteli - kahden lapsen äiti kuoli puukoniskuihin

Hätäkeskuspäivystäjä sai potkut Isossa-Britanniassa viivyteltyään nuoren äidin avunpyynnön kanssa, kertoo brittiläinen Daily Mail.

25-vuotias kahden lapsen äiti soitti kahdesti hätänumeroon, kun entinen poikaystävä hyökkäsi hänen kotiinsa veitsen kanssa.

Hätäkeskuspäivystäjä ei kuitenkaan toiminut välittömästi, ja hätääntynyt äiti joutui odottamaan apua 22 ylimääräistä minuuttia. Kun poliisit lopulta pääsivät paikalle, nainen oli kuollut 22 puukoniskusta.

- Kuin kauhuelokuvista, kuvailivat ensimmäisinä paikalle osuneet poliisit kohtaamaansa näkyä.

Tutkinnassa selvisi myös, että 25-vuotiaan avunpyynnöt olivat eksyneet väärälle poliisilaitokselle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

  9. 9

    Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

  10. 10

    Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää