Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ydinjätettä kuljettava rekkakulkue pääsi perille

Saksassa suuri ydinjätekuljetus on päässyt perille päivien mielenosoitusten jälkeen.

Pohjois-Saksan Gorlebeniin on tuotu varastoitavaksi yli sata tonnia korkeasti radioaktiivista jätettä.

Saattue lähti liikkeelle perjantaina Ranskasta, jossa saksalaisten ydinvoimaloiden jäte oli ollut käsiteltävänä. Rahti kuljettiin junalla lähelle määränpäätään ja siirrettiin loppumatkaa varten rekkoihin. Kuljetusta oli turvaamassa kaikkiaan 20 000 poliisia.

Tuhannet mielenosoittajat pyrkivät hidastamaan saattueen matkaa. Eilen ydinvoiman vastustajat päästivät tien tukkeeksi parituhatta lammasta ja vuohta.

Ydinjätekuljetukset aiheuttavat Saksassa aina mielenosoituksia, mutta tällä kertaa protestit olivat aiempaa mittavampia. Ympäristöjärjestöt päättivät suurmielenosoituksesta syyskuussa, kun Angela Merkelin hallitus pidensi ydinvoimaloiden käyttöikää.

Merkel aikoo antaa ydinvoimaloille keskimäärin 12 vuotta lisää aikaa. Aiemman suunnitelman mukaan Saksan kaikki 17 ydinvoimalaa olisi ajettu alas vuoteen 2022 mennessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  2. 2

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  5. 5

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  6. 6

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  7. 7

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  8. 8

    Kommentti: Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien

  9. 9

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  10. 10

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  7. 7

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  10. 10

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  2. 2

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  5. 5

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  6. Näytä lisää