Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Etelä-Ossetiasta pakenevat ihmiset kauhuissaan: Kaikki oli tulessa

Neljä suomalaista on evakuoitu sodan alta Georgian pääkaupungista Tbilisistä. Viron Georgian-suurlähetystön konsuliosasto evakuoi suomalaiset Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin.

Suomalaisten kuljetusta kotimaahan järjestävät Armeniaan yöllä saapuneet Viron ulkoministeriön konsuliedustajat. Taistelut Tskhinvalin kaupungissa jättivät jälkeensä kaaosta, raunioita ja ihmisiä, jotka pelkäävät uusien yhteenottojen alkamista. Hiljentyneeseen kaupunkiin kiiri vain tykkien kaukainen jylinä.

Ihmiset nousivat pommisuojista kadulle, monet ensimmäistä kertaa kolmeen päivään. He kohtasivat taistelujen runteleman kaupungin - ja ruumiita.

- Tämä on hirvittävää. Emme edes tiedä, mitä tapahtuu, eräs vanha nainen sanoi uutistoimisto Reutersin toimittajalle.

- En ole milloinkaan nähnyt mitään vastaavaa.

Tuhannet siviilit pakenivat joukkojen tieltä taistelujen alkaessa, pakolaisia on virrannut massoittain kohti pohjoista. Kun taistelut taukosivat, tykistö oli jauhanut kaupungin raunioiksi - eikä kukaan tiennyt tarkalleen, kenen tykistö oli syypää kaikkeen.

- Meillä ei ole mitään syötävää, saimme juuri vain palan leipää ja vähän vettä, sanoi kolme päivää bunkkerissa viettänyt Violeta Kukojeva Reutersille.

Lääkärit siirsivät potilaat sairaaloista kellariin, kun räjähdys repi sairaalan ylemmät kerrokset auki. Hoitohenkilökunnan mukaan heillä ei ole sen enempää vettä kuin lääkkeitäkään 200 haavoittuneen hoitamiseen.

Paikallisen lääkärin arvio tilanteesta oli lohduton:

- Kaikki on tuhottu, meillä ei ole mitään jäljellä. Ei edes ruumishuonetta.

"Kaikki oli tulessa"

Pohjois-Ossetian pääkaupungin Vladikavkazin sairaalassa makaa 62-vuotias Dmitri Dezhusojev. Hän toipuu sirpalevammasta, jonka hän sai Tshinvalin taistelujen alkaessa.

- Olen nähnyt elokuvia toisesta maailmansodasta, mutta en ole ikinä kokenut mitään niin pelottavaa kuin tuo yö. Kaikki oli tulessa. Kotini lähellä oleva hallintorakennus oli tulessa, parlamentti, lasten lelukauppa. Ihan kaikki, hän muistelee.

- Menin perheen kanssa kellariin, kun tulitus alkoi. Sitten raketti iskeytyi taloon ja räjäytti kellarin. Raketinsirpaleita oli kaikkialla.

Haavoittunut Dezhusojev menetti tajuntansa sirpaleen osuessa häneen. Kun hän heräsi, häntä retuutettiin jo turvaan toiseen kellariin. Pitkä pakomatka autolla oli vaaroja täynnä.

- Georgialaisten panssarit tulittivat meitä tiellä, hän kertoo.

Vladikavkaziin on tullut joukoittain pakolaisia Etelä-Ossetiasta, ja sairaaloissa on monia Dezhusojevin kohtalotovereita.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää