Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nasa puolusti löytöään: Tämä on kuin Star Trek

Yhdysvaltain avaruushallinto joutui tyynnyttelemään niitä, jotka uskoivat sen löytäneen avaruusolioita.
Löytyikö Jupiterin Titan-kuusta vettä? Marsista mikrobeja? Vai jotain vielä kummempaa, vaikkapa ET?

Näin kuhisivat avaruusintoilijat ennen Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tiedotustilaisuutta torstaina.

Kohuttu tilaisuus lässähti, kun Nasa ilmoittikin löytäneensä uudenlaista elämää ... Maasta.

Kalifornialaisen myrkkyjärven pohjasta löytyi pieneliö, jonka sisuksissa on arseenia (aik. arsenikkia) fosforin sijasta. Tämä muuttaa käsityksen elämän edellytyksistä, ja aiemmin elinkelvottomiksi luulluilla taivaankappaleilla voikin siis esiintyä elämää.

Kiintoisa tiedeuutinen, mutta Nasa joutui silti pahasti puolustuskannalle, koska se tiedotti löydöstä niin salaperäisesti etukäteen.

- Näen, että olette pettyneitä, että jotkut teistä odottivat käveleviä, puhuvia avaruusolentoja, Nasan astrobiologi Felisa Wolfe-Simon sanoi Miami Heraldin mukaan.

- Olisi mahtavaa julistaa, että olemme löytäneet avaruusolennon. Mutta biologian kannalta tämä on ilmiömäinen löytö. Yksi elämän rakennuspalikoista on korvattu uudella yhdisteellä, hän jatkoi.

Kuulijoitaan ilahduttaakseen Wolfe-Simon yritti vetää esiin scifi-kortin.

- Tämä on kuin Star Trekin jakso, jossa he löysivät kaukaiselta planeetalta elämänmuodon, jonka rakennusaineena olikin piidioksidia hiilen sijasta.

- Ehkä me nyt löydämme ET:n, koska meillä on parempi käsitys siitä, mitä meidän pitää etsiä, Wolfe-Simon päätti.

Ota kantaa

Oliko Nasan löytö pettymys?

Kyllä 55% Ei 45%
Ääniä yhteensä 2881

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Kai se on uskottava: Perinteinen mutsilook on nyt kuuminta hottia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää