Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Belgian jalkapallomaajoukkue lensi Moskovan turmakoneella

Belgian jalkapallomaajoukkue lensi vain reilut kaksi viikkoa sitten samalla lentokoneella, joka hajosi lauantaina hätälaskussa Moskovassa.
TU-154 oli vuokrattu jalkapalloilijoiden käyttöön, kun he lensivät Moskovasta Voronezhiin. Venäjän ja Belgian välinen ystävyysottelu käytiin 17. marraskuuta.

Jo tuolla matkalla oli mukana epäonnea, joka ei kuitenkaan johtunut itse lentokoneesta.

Alun perin belgialaisten piti lentää Voronezhiin päivää ennen ottelua, mutta sumun takia lentokone ei voinut laskeutua, vaan se palasi takaisin Moskovaan.

Lopulta joukkue pääsi perille toisella yrittämällä, yhteensä 18 tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Ottelu päättyi kuitenkin Belgian voittoon numeroin 2-0.

Dagestan Airlinesin johtaja vahvisti, että kyseessä oli sama lentokone.

- Lentokone vastaa kaikkia kansainvälisiä vaatimuksia. Juuri sillä kuljetettiin Belgian jalkapallomaajoukkuetta, lentoyhtiön johtaja Mirza Omarijev sanoi Rossija24-kanavalle.

Omarijevin mukaan kone oli valmistettu vuonna 1992, ja sitä oli huollettu säännöllisesti. Hänen mukaansa ei ole mahdollista, että kone olisi ollut rikki jo ennen lähtöä.

Moskovan lauantaisessa lentoturmassa kuoli kaksi ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui, kun kone teki hätälaskun sen moottoreiden sammuttua.

Uutispalvelu Newsru.comin mukaan matkustajat kertoivat myöhemmin, että yksikään koneen hätäuloskäytävä ei toiminut kunnolla, sillä ilmatäytteiset liukumäet eivät avautuneet.

- Me jouduimme hyppäämään koneesta ulos maahan, kertoi lennolla ollut Valeri Tshumak.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    8. 8

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    9. 9

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää