Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ammutun kongressiedustajan mies ehti luulla vaimonsa kuolleen

Astronautti Mark Kelly on kertonut haastattelussa karmeista ensi hetkistä, kun hän sai kuulla vaimoaan ammutun.
Kelly oli kotonaan Houstonissa, kun hän kuuli Arizonan toissalauantaisesta ampumavälikohtauksesta.

Hän lähti saman tien lentokoneella kohti Arizonaa vaimonsa Garbielle Giffordsin tueksi.

Lentokoneessa hän näki uutisraportin, jonka mukaan Giffords oli kuollut vammoihinsa. Tieto osoittautui myöhemmin vääräksi, mutta sitä Kelly ei tiennyt.

- Ryntäsin koneen vessaan ja luhistuin. Kuulla sillä tavalla hänen kuolleen, se oli kammottavaa, Kelly kertoi ABC:n haastattelussa.

Vasta kun hän pääsi koneen laskeuduttua soittamaan Giffordsin äidille, hän sai tietää helpottavan totuuden: vakavan päävamman saanut Giffords taisteli yhä hengestään leikkaussalista.

Kuusi ihmistä kuoli ja 13 haavoittui, kun 22-vuotias Jared Loughner avasi tulen Giffordsin poliittisessa tilaisuudessa Tucsonissa. Giffordsin sai luodin päähänsä, mutta on toipumassa.

Mark Kelly kertoi haastattelussa myös olevansa valmis tapaamaan ampujan perheen, koska Kellyn mukaan myös he käyvät hirveitä aikoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    6. 6

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    6. Näytä lisää