Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nicolas Sarkozy teki emämokan kiistellyssä maakunnassa

Ranskan presidentti kirjaimellisesti unohti, missä oli.
Nicolas Sarkozy vieraili historiallisessa Alsacen maakunnassa Ranskan koilliskulmassa ja tapasi paikallista maatalousväkeä Truchtersheimissa, noin 20 kilometrin päässä Saksan rajalta.

Sarkozy kertoi kuulijoilleen pystyvänsä hyväksymään epäreilun kilpailun Intian ja Kiinan välillä, mutta ei missään tapauksessa Saksan ja Ranskan välillä.

- Enkä sano näin vain siksi, että olen Saksassa, Sarkozy livautti.

- Olen siis Alsacessa, hän korjasi perään.

Missä tahansa muualla mokan olisi voinut kuitata hymyllä, mutta nyt kuulijat alkoivat ensin hurrata ja sitten buuata. Sarkozy meni vakavaksi ja nosti kätensä ilmaan ikäänkuin antautumisen merkiksi.

Ranska ja Saksa ovat sotineet ja siirtäneet rajaa strategisesti tärkeässä Alsacessa liki 150 vuoden ajan.

Alue liitettiin kiinteästi Ranskaan noin 1600-1700-lukujen vaihteessa, mutta siellä oli iso saksankielinen vähemmistö. Vuonna 1871 Saksan keisarikunta valtasi alueen Ranskan ja Preussin sodassa.

Alue pysyi Saksalla ensimmäisen maailmasodan loppuun, jolloin se Versaillesin rauhassa liitettiin taas Ranskaan. Kiistelty rauhansopimus oli yksi syy, miksi natsit pääsivät valtaan Saksassa. Toisessa maailmansodassa Saksa valtasi jälleen alueen, kunnes se Saksan tappion jälkeen on taas ollut osa Ranskaa.

Alsacen sisäiset ristiriidat ovat viime vuosikymmeninä laantuneet, mutta Ranskan presidentin moka saavutti kuitenkin suurta julkisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. 6

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    7. 7

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    8. 8

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. Näytä lisää