Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsalaispartio tulitaistelussa Afganistanissa

Ruotsalaiset joukot ovat jälleen joutuneet tulitaisteluun Afganistanissa.
Ruotsin puolustusvoimien mukaan ruotsalaista partiota tulitettiin, mutta kukaan ei haavoittunut, kertoo Aftonbladet.

Suomalaiset joukot jakavat vastuualueensa ruotsalaisten kanssa, mutta Ruotsin puolustusvoimien tiedotteessa ei mainita suomalaisia olleen mukana välikohtauksessa.

Hyökkäys tapahtui noin kello 16.30 paikallista aikaa Darzabin lähistöllä. Paikka sijaitsee 175 kilometriä ruotsalais-suomalaisten tukikohdasta Mazar-i-Sharifista.

Ruotsalaiset olivat jalkautuneet partioon yhdessä Afganistanin armeijan sotilaiden kanssa, kun partiota alettiin tulittaa kiväärikaliberisilla aseilla.

Ruotsalaiset vastasivat tuleen, mutta puolustusvoimien mukaan kaikki ruotsalaiset säilyivät loukkaantumattomina noin kolme tuntia kestäneen välikohtauksen aikana. Vihollisen tappioista ei mainita.

Paikalle kutsuttiin myös liittouman ilmatukea, mutta ne eivät avanneet tulta hyökkääjiä vastaan. Koneita päätettiin tällä kertaa käyttää vain ns. voimannäyttöön.

Sotilaat ovat jo takaisin tukikohdassaan.

Viimeksi eilen ruotsalaista ajoneuvoa vastaan tehtiin tienvarsipommi-isku. Lauantaina ruotsalaiset joutuivat kahdesti tulitaisteluihin. Ruotsalaiset selvisivät yhteenotoista ilman tappioita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    6. 6

      Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

    7. 7

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    8. 8

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    6. Näytä lisää