Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Stubbilla kolmen päivän tehokiertue Venäjällä

Ulkoministeri Alexander Stubb matkustaa tiistaina Venäjän lähialueille kolmipäiväiselle "tiedonkeruumatkalle", kuten hän itse kuvailee.

IS on mukana matkalla.
Ohjelmaan kuuluu kolme kaupunkia: Viipuri, Pietari ja Petroskoi.

Matkan suunnitteluvaiheessa haaveissa oli myös käynti Stubbin isän synnyinseudulla Käkisalmessa, mutta avustaja Mikko Hautalan mukaan aikeesta jouduttiin luopumaan aikataulusyistä, koska se olisi tarkoittanut 7-8 tunnin istumista autossa.

Käkisalmi nousee kuitenkin esille Stubbin keskusteluissa, sillä se on yksi harvoista hallintopiireistä luovutetussa Karjalassa, jota ei ole määritelty ulkomaalaisilta kielletyksi raja-alueeksi Venäjän uudessa maalaissa.

Suomi haluaa saada Venäjältä selkeän tulkinnan esimerkiksi siitä, voivatko suomalaiset ostaa jatkossa maata Käkisalmesta turvallisin mielin vai puuttuuko hallintopiiri kieltolistalta vain jonkin teknisen vahingon vuoksi.

Tiistaina Stubb tutustuu Vaalimaan ja Torfjanovkan raja-asemiin. Viipurissa hän tapaa Leningradin alueen kuvernöörin Valeri Serdjukovin Ulbergin taidemuseossa, joka on nykyinen Eremitaasin museo.

Pietariin Stubb matkustaa illaksi Allegro-junalla ja avaa Suomen uuden viisumikeskuksen kaupungissa.

Suomelle ja Venäjälle "arktinen kumppanuus"

Keskiviikkona Stubb osallistuu Suomen ja Venäjän arktisen kumppanuuden aloittavaan seminaariin Venäjän maantieteellisessä seurassa Pietarissa.

Hän tapaa kuvernööri Valentina Matvijenkon ja puhuu Pietarin valtionyliopiston opiskelijoille.

Ohjelmassa on myös tutustuminen Stockmannin uuten kauppakeskukseen ja venäläisen Russia Today -kanavan haastattelu.

Torstaina Stubb matkustaa Petroskoihin ja tapaa paikallisia suomenkielisiä kulttuurivaikuttajia. Hän keskustelee myös Karjalan tasavallan päämiehen sijaisen Juri Kantsherin kanssa ja puhuu Petroskoin yliopistolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää