Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kaksostyttöjen katoamisessa "paha merkki"

Sveitsissä isänsä kaappamien kaksostyttöjen sukulaisten toiveet lasten hengissä löytämiseksi hiipuvat.
Tyttöjen eno kertoo lasten äidin saaneen 4 400 euroa postin tuomissa kirjeissä ex-mieheltään.

Kirjeet oli lähetetty Barista Etelä-Italiasta, josta lasten isä löytyi viime viikon torstaina kuolleena.

Hän oli heittäytynyt junan alle.

Valerio Lucidi kertoi medialle tiistaina, että perhe pitää rahakirjeitä pahana merkkinä tyttöjen kohtalosta.

Lasten isä Matthias Kaspar Schepp oli nostanut pankkiautomaateista Marseillessa Ranskassa 7 000 euroa pian tyttöjen sieppaamisen jälkeen.

Perhe oli toivonut, että isä olisi käyttänyt rahat lastensa huoltoon.

- Tämä huolestuttaa meitä todella paljon, koska saamamme raha osoittaa, ettei tytöillä ole enää huoltajaa, kertoi Belgiassa kirurgina työskentelevä Lucidi.

Hänen italialainen siskonsa Irina Lucidi oli eronnut kanadalaissyntyisestä miehestään elokuussa.

"Jotain pahaa on ehkä tapahtunut"

- Olemme todella peloissamme siitä, että jotain pahaa on tapahtunut tytöille, eno sanoi.

Kun Scheppin ruumis löydettiin Barin lähistöllä Italiassa, oli miehen taskussa vain 100 euron edestä rahaa jäljellä.

Lucidi kertoi, että tytöt nähtiin viimeksi leikkimässä naapurin lasten kanssa viikko sitten ennen katoamistaan Lausannesta Sveitsistä.

- Toivomme löytävämme tytöt niin pian kuin mahdollista, mutta jokainen kulunut minuutti heikentää tätä toivetta, Lucidi kertoi.

Tyttöjä etsitään Ranskan ja Italian lisäksi myös Sveitsistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    7. 7

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää