Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Maailmanennätys rikki - rankka suutelu jatkuu yhä

Thaimaassa on rikottu yhtäjaksoisen suutelemisen maailmanennätys, mutta pusuttelu jatkuu yhä.
Suomalaisten suosimalla Pattayalla seitsemän pariskuntaa jatkaa sunnuntaina alkanutta maailmanennätysurakkaa.

Ystävänpäivänä maanantaina suutelusessio rikkoi jo 33 tunnin rajan, mikä merkitsee kisan järjestäjien mukaan maailmanennätystä.

Aiempi Guinnessin ennätyskirjan mukainen ennätyssuudelma kesti 32 tuntia, 7 minuuttia ja 14 sekuntia. Sen teki saksalainen pariskunta 2009.

Pattayan kisaan lähti mukaan alunperin 14 pääosin thaipariskuntaa, mutta seitsemältä hyytyivät huulet kesken kisan.

Maanantaina iltapäivällä paikallista aikaa vielä seitsemän paria nojasi toisiinsa huulet yhdessä.

- Emme ensin uskoneet, että löytäisimme ketään lyömään ennätystä, hämmästeli kisan järjestäneen Pattayan Louis Tussaud’s vahamuseon johtaja Somporn Naksuetrong sitä, että peräti seitsemän paria rikkoi kerralla vanhan ennätyksen.

Pisimpään suutelemaan jaksava pari voittaa timanttisormuksen, jonka arvo on 50 000 Thaimaan bahtia (n. 1 200 euroa) sekä noin 2 400 euroa käteistä.

Vessaankin kieli poskessa

Kisan sääntöjen mukaan suutelijoiden huulet eivät saa irrota hetkeksikään.

He voivat juoda vettä, kahvia, maitoa tai mehua, mutta vain imupillien avulla.

Myöskin kolmen tunnin välein sallitut wc-käynnit täytyy akrobatiaa noudatten toteuttaa huulet yhdessä - valvojan silmien alla.

Kovimmille ottaa kuitenkin sääntö, joka kieltää istumisen ja nukkumisen.

Yksi kisaan ottaneista naisista suudeltiinkin tajuttomaksi ensimmäisen yön aikana.
  • Kreisit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    9. 9

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. Näytä lisää