Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suomalaisauttaja: "Lastenkoti on ollut virolaisten silmäterä"

Haapsalun lastenkoti on tuttu paikka laitilalaiselle Kalevi Hietaselle.

Hietanen on avustanut lastenkotia kuusitoista vuotta keräämällä tavaraa lahjoituksina ja kuljettamalla ne itse paikan päälle. Käyntejä on kertynyt kolme neljä vuodessa.

Hietanen avustaa myös muutamaa muuta virolaista lastenkotia. Hän arvioi Haapsalun lastenkodin aseman suhteellisen hyväksi.

–Se on ollut tavallaan virolaisten silmäterä kaikissa uudistuksissa. Siellä on ollut hyvät opettajat, ja siellä on koetettu saada vakavasti vammaisille lapsille paras mahdollinen hoito, Hietanen arvioi STT:lle sunnuntai-iltana.

Sunnuntain tulipalouutista Hietanen pitää riipaisevana. Hän ihmettelee, kuinka moinen onnettomuus on mahdollinen.

Vuosien tuttavuuden jälkeen lastenkodin asukkaat tuntevat Hietasen nimeltä. Hoitajat ovat kertoneet, ettei lapsille voi sanoa Kalevin tulosta kuin pari tuntia etukäteen, jottei heiltä mene yöunet. Uutisen jälkeen lapset odottavat tulijaa nenä kiinni ikkunaruudussa.

–Minulla on aina hanuri mukana ja sitten soitetaan ja lauletaan. Pidetään sellainen reilun tunnin musiikkituokio, Hietanen kuvailee
–Kaikkein hienointa on, kun saa ne kaikki lapset hyvänä pidettäviksi ja halattaviksi. Siinä on aika moni poika lähtenyt tippa silmässä pois, kun ei ole kestänyt sitä.

Seuraavan kerran Hietasen piti lähteä lastenkotiin maaliskuun loppupuolella. Mukaan olisi lähtenyt esimerkiksi pesuaineita ja muita hygieniatarvikkeita, vaippoja, vessapaperia sekä lastenvaatteita. Hän ei vielä tiedä, kuinka tulipalo vaikuttaa suunnitelmiin.

–Minun täytyy johtajattaren kanssa jutella siitä, mitä he mahdollisesti tarvitsevat ja miten minä voisin auttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    9. 9

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää