Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Näin Palmen murhaa on tutkittu

Yhdestä Ruotsin historian synkimmistä hetkistä tulee kuluneeksi maanantaina tasan neljännesvuosisata.
Pääministeri Olof Palmen murhatutkimuksille ei näy loppua, vaikka jo puolet kansasta näin toivoisikin. Valtiopäivät päätti viime vuonna poistaa murhilta vanhentumisajan.

Vihjeitä ja tulkintoja piisaa

Poliisin mukaan vihjeitä murhaan liittyen saadaan edelleen päivittäin, ja tietoja putkahtelee aika ajoin esiin myös tiedotusvälineissä.

Vajaa viikko sitten poliisi kiinnostui aseesta, jonka örebrolainen mies kertoi ostaneensa kolme kuukautta murhan jälkeen. Tammikuussa saksalainen Focus-lehti kirjoitti puolestaan murhan olleen Jugoslavian turvallisuuspalvelun määräämä. Harva kuitenkaan lukee uusia epäilyjä enää rystyset valkoisena jännityksestä.

Näin Palmen murhaa on tutkittu

– 28. helmikuuta 1986 kello 23.21 Ruotsin pääministeri Olof Palme ammutaan Tunnelgatanin ja Sveavägenin kulmassa. Palme oli palaamassa elokuvista vaimonsa Lisbetin kanssa. Palmen kuolema vahvistetaan vajaa tunti myöhemmin.

– Vuosina 1986 ja 1987 esitetään useita teorioita murhan tekijöistä kuten äärioikeistosta, tunnetuista Palmen vihamiehistä ja kurdijärjestö PKK:n kannattajista.

– Joulukuussa 1988 Christer Pettersson pidätetään epäiltynä Palmen murhasta.

– Tammikuussa 1989 Lisbet Palme tunnistaa Petterssonin. Puoli vuotta myöhemmin Pettersson tuomitaan käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

– Marraskuussa 1989 hovioikeus katsoo todisteet riittämättömiksi ja Pettersson vapautetaan.

– Joulukuussa 1995 peliklubin omistaja Sigge Cedergren paljastaa lainanneensa Petterssonille Magnum-revolverin.

– Syyskuussa 2004 Pettersson kuolee 57 vuoden ikäisenä vaikeaan kallovammaan.

– Marraskuussa 2006 sukeltajat löytävät järvestä revolverin, jota epäillään murha-aseeksi. Tätä ei kuitenkaan pystytä vahvistamaan.

– Heinäkuussa 2010 Ruotsissa voimaan astuneen lakimuutoksen myötä murha ei vanhene rikoksena koskaan.

Ota kantaa

Selviääkö Olof Palmen murha vielä?

Ei 85% Kyllä 15%
Ääniä yhteensä 9132

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää