Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ensimmäisen maailmansodan viimeinen amerikkalaisveteraani kuoli

Frank Buckles eli 110-vuotiaaksi. Vuonna 1917 hän valehteli ikänsä päästäkseen mukaan sotaan.
Viimeinen ensimmäisessä maailmansodassa mukana ollut amerikkalaisveteraani on kuollut.

Frank Buckles, 110, nukkui pois kotonaan Länsi-Virginiassa, kertoi hänen elämäkerturinsa David DeJonge.

Mieheltä kysyttiin vuonna 2008, miltä tuntui olla "ainoa lajissaan".

- Jonkunhan se piti olla, ja minä se olin, Buckles totesi yksinkertaisesti.

Hän oli aivan viime vuosiin asti aktiivinen ja yritti mm. saada Washingtoniin virallista ensimmäisen maailmansodan veteraanien muistomerkkiä.

Buckles joutui 16-vuotiaana vuonna 1917 valehtelemaan ikänsä päästäkseen mukaan sotaan.

Hän yritti ensin merijalkaväkeen, jonka kersantti kertoi hänelle, että ikäraja on 21. Hän meni rekrytointipisteeseen uudelleen viikon päästä ja pääsi jopa terveystarkastukseen, jossa hänen todettiin olevan liian laiha.

Laivastossa yritys kilpistyi, jonka värväri hylkäsi hänet lättäjakojen takia.

Viimein eräs maavoimien kapteeni uskoi, että hän oli 18-vuotias. Buckles valehteli, että hänellä ei ollut syntymätodistusta, koska sellaisia ei annettu hänen kotiosavaltiossaan.

Buckles pääsi amerikkalaisjoukkojen mukaan Britanniaan ja Ranskaan. Hän ei joutunut kertaakaan etulinjan taisteluihin vaan toimi pääasiassa autonkuljettajana ja varastomiehenä.

Rauhan jälkeen hän oli mukana palauttamassa saksalaisia sotavankeja Saksaan. Buckles palasi kotimaahansa tammikuussa 1920.

Bucklesin sotakokemukset eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaikka hän palasi siviiliin. Hän oli vuonna 1941 merimiehenä Filippiineillä, kun hän joutui japanilaisten vangiksi.

Siviilistatuksesta huolimatta hän vietti kolme ja puoli vuotta vankileirillä.

- En koskaan etsinyt seikkailuja. Ne vain tulivat luokseni, Buckles totesi myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    7. 7

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    8. 8

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    9. 9

      Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää