Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Saudikuningas karsii ökyilyä - prinssit ja prinsessat suuttuivat

Kuningas Abdullah on pistää kukkaron nyörejä tiukemmalle Saudi-Arabiassa.

Maan tuhannet prinssit ja prinsessat ovat tottuneet kuppaamaan rahaa pankeista sekä valtiolta. Nyt kuningas Abdullahilla on kiire hillitä rajatonta tuhlaamista.

Demokratia-aktivistit kehottavat Facebookissa ihmisiä marssimaan ensi viikon perjantaina. Suunnitteilla on myös muita protesteja, vaikka mielenosoitukset ovat kiellettyjä.

Abdullah rauhoittelee kuohuntaa rahalla. Viime viikolla hän lupasi vajaat 30 miljardia euroa muun muassa työttömien nuorten auttamiseen.

Kuninkaallisia etuisuuksia Abdullah on rajoittanut jo pidemmän aikaa. Hän on esimerkiksi perunut varauksia hotellisviiteistä, joita prinssit ja prinsessat ovat käyttäneet ympärivuotisesti valtion laskuun Jeddassa Punaisenmeren rannikolla.

Ministerikin tyrmistyi säästöistä

Säästöt ovat suututtaneet kuninkaallisen perheen jäseniä. Sisäministeri prinssi Naif ja pääkaupungin kuvernööri prinssi Salman ovat avoimesti arvostelleet kuningasta, selviää Wikileaksin paljastamista diplomaattimuistioista.

– Prinssi Naifin vaimo yritti nousta lentokoneeseen 12 seuralaisen kanssa, ja kaikki odottivat pääsevänsä koneeseen ilmaiseksi, amerikkalaisdiplomaatit raportoivat vuonna 2007.

Vaimo tyrmistyi, kun hänen annettiin ottaa maksutta mukaansa vain kaksi seuralaista.

Kruununprinssi Sultan on tiettävästi asettunut Abdullahin tueksi. Amerikkalaisdiplomaattien lähteiden mukaan Sultan on sanonut veljilleen, ettei hän ikinä uhmaisi kuningasta.

"Ahneus on ylittänyt järjen rajat"

Abdullah aloitti hitaat uudistukset vuonna 2005, kun hän peri kruunun velipuoleltaan. Käytännössä Abdullah on kuitenkin johtanut maata 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Diplomaatit arvioivat vallanvaihdon aikaan, että "kuninkaallinen ahneus on ylittänyt kaikki järjen rajat". Wikileaks-raportin alku on kuin sadusta:

– Saudiprinssit ja -prinsessat – heitä on tuhansia – ovat tunnettuja tarinoista, jotka koskevat heidän uskomatonta rikkauttaan ja taipumusta omaisuutensa tuhlaamiseen.

Kuninkaallisen perheen kaukaisimmatkin sukulaiset ovat saaneet kuukausirahaa.

– Bonuksia on mahdollista saada avioliittoa ja palatsin rakentamista varten, diplomaatit kertovat.

Öljymaat vastaavat kriisiin rahalla

Saudi-Arabian väestöstä yli puolet on alle 30-vuotiaita. Varsinkaan heille vallanpitäjien vastustaminen ei ole enää tabu.

Jännitys kiristyi viime viikonloppuna, kun satakunta älymystön edustajaa vetosi kuninkaaseen avoimella kirjeellä. He haluavat merkittäviä poliittisia uudistuksia ja kansalaisten mielipiteiden huomioimista.

Samanlaisia vaatimuksia on esitetty muissakin Persianlahden öljymaissa, jotka yrittävät kaikki selvitä kriisistä rahalla.

Bahrainissa on myönnetty avustuksia perheille ja alennuksia asuntolainakuluihin. Omanin sulttaani lupaa 50000 uutta työpaikkaa ja 200 euron kuukausirahan rekisteröityneille työnhakijoille. Myös kuwaitilaisia voidellaan rahalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Dopingista kärynnyt Sundby Venäjän skandaalista – ”Näillä asioilla aika iso ero”

    8. 8

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. Näytä lisää