Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tokio toipui jättijäristyksestä

Ydinvoimalaonnettomuus ja jatkuvat uutiset yhä suuremmiksi kasvavista tsunamituhoista pitivät tokiolaiset varpaisillaan lauantaina.

Tokio itse selviytyi perjantain suurmaanjäristyksestä ilman suuria vaurioita, mutta jälkijäristykset muistuttivat vaaran olevan edelleen olemassa.

Muun muassa illalla noin kello 22.30 jälkijäristys huojutteli taloja aika lailla.

- Eniten mietin ydinvoimalan tilannetta, kertoi Tokiossa työmatkalla oleva patenttiasiamies Teemu Lang STT:lle.

Hän oli perjantaina metroaseman oviaukolla, kun maa ja talot alkoivat huojua. Ihmisiä alkoi virrata ulos rakennuksista. Hän kertoi ymmärtäneensä vasta silloin, että kyse on jostakin muusta kuin tavanomaisesta maanjäristyksestä.

Shinjukun vilkkaalla ostosalueella ystävättäriensä kanssa ruokailemassa ollut Jang Ga Young totesi STT:lle, ettei järistys pelottanut häntä yhtään. Hän oli metrossa juuri, kun perjantain järistys tapahtui.

Metrot lopettivat liikenteen heti järistyksen jälkeen, ja siinä vaiheessa ihmisiä oli Langin mukaan kaduilla todella paljon. Hänen työtoverinsa joutui kävelemään kolme tuntia kotiin, kun julkinen liikenne ei toiminut.

Vain muutama ihminen

Lauantaina metrot liikennöivät, mutta monissa vaunuissa oli päivällä vain muutama ihminen.

Tavallisesti tupaten täynnä olevien metrojen käytävät kumisivat tyhjyyttään. Lapsia ei ollut mukana lainkaan, mikä kertoo tietynlaisesta varovaisuudesta suurjäristyksen jälkeen.

Lauantai ei tosin ole työpäivä, mutta viikonlopun paras ostosaikakaan ei houkutellut väkeä kaduille. Shinjukussa liikkui kyllä ihmisiä, mutta mitään tungosta ei ollut nähtävissä.

Tohon yliopiston sairaalan ensiavun penkkirivistöt odottivat tyhjillään apua tarvitsevia. Henkilökuntaa oli enemmän kuin potilaita.

Talot ja moottoriteiden sillat olivat päällisin puolin ehjiä. Autoja liikkui aamulla vain harvakseltaan. Iltaa kohti katuliikenne vilkastui, mutta mistään ruuhkista ei voinut puhua.

Sen sijaan Hanedan lentoasemalla riitti odottajia, kun lukuisat lentoyhtiöt olivat peruuttaneet lentonsa Tokiosta. Lukuisat perheet olivat rakentaneet makuusijoja penkkirivistöille ja niiden väliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää