Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

37 suomalaista tavoittamatta

Japanissa oli vielä sunnuntai-iltana Suomen aikaa tavoittamatta 37 suomalaista.

Ulkoministeriön mukaan listalla saattaa kuitenkin olla ihmisiä, jotka ovat muuttaneet pois Japanista ennen tsunamia.

Valmiuspäällikkö Pasi Tuominen ulkoministeriöstä toivoo, että Japaniin rekisteröityneet, mutta pois muuttaneet ihmiset ilmoittautuisivat ulkoministeriöön, elleivät ole jo saaneet sieltä yhteydenottoa. Tuominen pyytää myös Japaniin matkustusilmoituksen tehneitä mutta maasta jo poistuneita ilmoittautumaan. Näin listalta saadaan pois turhat nimet.

Ruotsi, Norja ja Tanska ovat varoittaneet kansalaisiaan matkustamasta Koillis-Japaniin. Ranska taas neuvoo lähtemään Tokion alueelta.
Suomen ulkoministeriö ei ole toistaiseksi muuttanut matkustussuositustaan. Tuomisen mukaan tilannetta seurataan ja tarvittaessa suosituksen muuttamista harkitaan.

Tällä hetkellä ulkoministeriö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Japaniin.

Ulkoministeriöllä ei ole tiedossa mitään tiettyä aluetta, jolla tiedettäisiin olevan suomalaisia tavoittamatta.

Tiedotusvälineissä on kerrottu parinkymmenen hengen suomalaisryhmän olevan kateissa Sendain suunnalla. Tuominen ei ole saanut tiedolle vahvistusta.

Kaikki onnettomuusalueelta tavoitetut suomalaiset ovat voineet olosuhteisiin nähden hyvin. Ruotsi, Tanska ja Norja ovat kertoneet saaneensa yhteyden kaikkiin katastrofialueella olleisiin kansalaisiinsa.
Kansainvälisen Punaisen Ristin kokoamalla kadonneiden listalla on tällä haavaa ainakin yksi suomalainen, eteläsuomalainen mies. Listalla olleet kaksi muuta suomalaista on löydetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    5. 5

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    5. 5

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    6. Näytä lisää