Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Säteilyä havaittu - hälytystila julistettu toiseenkin ydinvoimalaan

Japanissa on julistettu hälytystila jo toiseen ydinvoimalaan, kertoo Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.

Onagawan voimalan ympäristössä on mitattu kohonneita säteilyarvoja, joiden syytä selvitetään. IAEA:n mukaan voimalan kolme reaktoria ovat kuitenkin hallinnassa.

Onagawa sijaitsee noin 150 kilometriä pohjoiseen Fukushimasta Japanin pääsaaren Honshun itärannikolla. Fukushiman ydinvoimalassa on ryhdytty pumppaamaan merivettä jo kolmanteen reaktoriin.

Kyseessä on voimalan kakkosreaktori. Merivettä pumpataan myös ykkös- ja kolmosreaktoreihin.

Vettä tarvitaan reaktoreiden jäähdyttämiseen, koska voimalan varsinainen jäähdytysjärjestelmä vaurioitui perjantaisessa maanjäristyksessä.

Kriittisin tilanne on kolmosreaktorissa, jossa viranomaiset yrittävät estää räjähdystä. Säteilyturvakeskuksen mukaan tilanne kolmosreaktorissa on nyt samanlainen kuin eilen räjähtäneessä ykkösreaktorissa.

–Reaktorin sydän on vaurioitunut ja paikalla on aloitettu samat toimenpiteet kuin eilen: vettä pumpataan paloautoilla ja reaktorista on päästetty paineita ulos, kertoo STUKin ryhmäpäällikkö Keijo Valtonen.
Reaktoriin on kertynyt vetyä, joten räjähdyksen riski on olemassa. Kolmosreaktorin suojarakennus on kuitenkin rakenteeltaan ykkösreaktoria vahvempi.

Eilen räjähtänyt reaktori on saatu hallintaan eikä vaaraa enää ole.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. 6

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    7. 7

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    8. 8

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    9. 9

      Poliisi tutkii: Alaikäiset ”pissaliisat” murtautuivat kauppakeskukseen – anastivat savukkeita 2300 euron arvosta ja virtsasivat eteiseen

    10. 10

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    10. 10

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    2. 2

      Laukaan palosta pelastuneen perheen isälläkin huumetaustaa – laittoi oveen moottoripyöräkerhon tarran

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    6. Näytä lisää