Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tsunamin tuhoaman tehtaan työntekijät tulivat aamulla töihin - "Koska on työpäivä"

Toisaalla Kujin satamakaupungissa laivanosia valmistava tehdas hajosi tsunamin voimasta säleiksi. Siitä huolimatta osa tehtaan työntekijöistä ilmestyi maanantaina työpaikalleen ja poltteli tupakkaa pääportilla. Mutta miksi?
– Koska on työpäivä.

Kun maanjäristys iski, tehtaan johtaja lähetti työntekijöitä tarkkailemaan merenpintaa, joka yleensä laskee ennen tsunamia.

– Heti järistyksen jälkeen vedenpinta oli jo metrin tavallista alempana. Ajattelimme, että nyt on asiat huonosti ja pakenimme korkeammille maille, sanoo johtaja Teruo Nakano.

Kaikki tehtaan työntekijät selvisivät tsunamista hengissä.

Surffareiden kaupunkiin jäi temppeli ja supermarketti

Surffareiden suosimassa Otsuchin rantakaupungissa on pystyssä enää buddhalainen temppeli ja supermarketti.

Kaupunki tuhoutui viime perjantain maanjäristyksessä ja tsunamissa, kuten suuri osa Japanin koillisrannikkoa.

Viranomaiset pelkäävät, että yli puolet kaupungin 19000 asukkaasta on hautautunut kivimurskan ja irtoromun alle.

– Pitkällä urallani tämä on pahinta, mitä olen nähnyt. Otsuchin kaupunki muistuttaa minua Osakasta ja Tokiosta toisen maailmansodan jälkeen, kun kaikki oli tuhoutunut tasaiseksi, kuvaili Japanin Punaisen Ristin johtaja Tadateru Konoe.

– Näkymä on suoraan helvetistä. Täällä on vain kilometritolkulla tuhoaluetta, vääntynyttä metallia ja ihmisiä, jotka etsivät rojun keskeltä ruumiita, sanoi puolestaan Patrick Fuller Kansainvälisestä Punaisesta Rististä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    6. 6

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    7. 7

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    8. 8

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    9. 9

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, näytti upealta tummansinisessä puvussaan – ”Ajattelin, että pääsen helpolla”

    10. 10

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    6. Näytä lisää