Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Miljoonat ihmiset kärsivät Japanissa - ei vettä, ruokaa, sähköä

Miljoonat ihmiset ovat Japanissa edelleen ilman vettä, sähköä ja polttoainetta ja kärsivät ruokapulasta.

Maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami tuntuvat joka päivä miljoonien ihmisten elämässä Japanissa.

Terveydenhuollon asiantuntijat yrittävätkin yleisen säteilypaniikin keskellä muistuttaa, että Japanin koillisosien tuhoalueilla on myös muita, vielä akuutimpia huolenaiheita.

Miljoonat ihmiset ovat edelleen ilman vettä, sähköä ja polttoainetta ja kärsivät ruokapulasta.

Myös kylmyys ja kova lumentulo lisäävät monin paikoin niiden ahdinkoa, jotka selvisivät hengissä viime perjantain maanjäristyksestä ja sitä seuranneesta tsunamista.

- Tällaisissa lämpötiloissa pienet lapset ovat alttiita flunssalle ja muille infektioille, kuvasi Pelastakaa Lapset -järjestöä edustava Steve McDonald.

Hän arvioi, että kotia vailla on ainakin 100000 lasta. Kodeistaan on evakuoitu kaikkiaan puoli miljoonaa ihmistä.

Moni pakenee Japanista

Yhä useammat ulkomaalaiset liittyivät torstaina ihmisvirtaan, joka suuntasi matkansa pois Japanista.

Pakoa kiihdytti kasvava ydinkatastrofin pelko. Useat maat antoivat kansalaisilleen kehotuksen poistua Fukushiman ydinvoimalan lähialueilta.

Ulkomaita ja lähtijöitä ei vakuuttanut Japanin viranomaisten ilmoitus, että maa lisää ponnistelujaan pahoin vaurioituneen ydinvoimalan jäähdyttämiseksi.

Vettä yritettiin ruiskuttaa reaktoreihin ja polttoainealtaisiin vesitykkien ja erityispaloautojen avulla. Taistelua käytiin myös helikopterein pudottamalla niistä kymmeniä tonneja vettä.

Pelastusoperaatioita häiritsi korkea säteilytaso, eikä kenelläkään ollut tarkkaa tietoa, miten paljon vettä perille kohteisiin onnistuttiin saamaan.

"Erittäin korkea säteilytaso"

Korkea amerikkalaisviranomainen arvioi, että nelosreaktorin käytetyn polttoaineen allas saattoi olla kuivillaan. Altaan ympärillä olevaa säteilytasoa hän kuvasi erittäin korkeaksi.

- Pelastustyöntekijöiden on hyvin vaikea päästä reaktoreiden lähelle. He saattavat saada kuolettavia säteilyannoksia hyvin lyhyessä ajassa, Yhdysvaltain ydinvalvontakomissiota johtava Gregory Jaczko totesi.

Fukushiman ydinvoimayhtiön edustajat kuitenkin uskoivat, että nelosreaktorin altaassa on edelleen vettä. He asettivat pelastusponnisteluissa ykkössijalle kolmosreaktorin polttoainealtaan.

Jäähdytyksen kannalta ratkaisevaa sähköä ei saatu vielä torstainakaan johdettua laitokselle.

- Niin kauan kuin sinne ei ole saatu sähköä, ollaan aikamoisten tilapäisratkaisujen varassa, kuvasi Säteilyturvakeskuksen (STUK) ylitarkastaja Riku Mattila tilannetta alkuillasta.

Vaikka kriisin ratkaisuyrityksissä tärkeintä on polttoaineen pitäminen veden alla ja päästön estäminen, hyvin lähelle asteikossa kipuaa Mattilan mukaan myös sähkön saaminen laitokselle.

IAEA: Tilanne "hyvin vakava"

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asiantuntijaryhmä lähti torstaina kohti Japania.

- (Fukushiman) tilanne jatkuu hyvin vakavana, sanoi järjestön johtaja Yukiya Amano juuri ennen matkaa.

Säteilyturvakeskuksen ryhmäpäällikkö Keijo Valtonen arvioi, että Fukushimasta voi pahimmassa tapauksessa seurata lähialuille yhtä voimakas ydinlaskeuma kuin Tshernobylissä.

Hänen mukaansa evakuointialuetta jouduttaisiin tällöin laajentamaan jopa vajaaseen 50 kilometriin.

Viranomaiset jatkoivat ydinvoimalan lähiseutujen asukkaiden evakuointeja. Jo alkuviikosta kodeistaan joutuivat lähtemään 20 kilometrin säteellä asuvat, ja evakuoitujen joukkoon liittyi nyt 10000 ihmistä, jotka asuvat 20–30 kilometrin päässä voimalasta.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan alueella on silti edelleen kymmeniätuhansia asukkaita.

Japanin kuolonuhrien määrä voi nousta rajusti

  • Japanin maanjäristyksen ja tsunamin jäljiltä on viranomaisten mukaan löydetty lähes 5 700 kuollutta.
  • Kateissa on virallisten tietojen mukaan edelleen liki 10 000 ihmistä.
  • Luvut saattavat nousta vielä rajusti, sillä esimerkiksi Ishinomakin ja Minamisanrikun kaupungeissa on sanottu olevan kateissa jopa 10 000 ihmistä.
  • Loukkaantuneita on vajaat 2 500.
  • Kodeistaan on evakuoitu lähes puoli miljoonaa ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. 6

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    9. 9

      8 merkkiä siitä, että sinun pitäisi juoda enemmän vettä

    10. 10

      Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    6. Näytä lisää