Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Fukushiman voimalan sähköistys etenee

Japanissa pelastusmiehistöt ovat jatkaneet ponnistelujaan Fukushiman pahoin vaurioituneessa ydinvoimalassa.

Insinöörit kertovat kiinnittäneensä sähkökaapelin kakkosreaktoriin, mutta sähköä ei vielä ole yritetty kääntää päälle. Sähköä tarvitaan voimalan omien jäähdytysjärjestelmien käynnistämiseen.

Ydinvoimayhtiö pyrkii saamaan vielä tänään sähkön voimalan ykkös- ja kakkosreaktoreihin. Kolmos- ja nelosreaktorit olisivat vuorossa huomenna.

Pelastusmiehistöt ovat jatkaneet kolmosreaktorin jäähdyttämistä suihkuttamalla siihen vettä paloautoista. Japanilaiset arvioivat kolmosreaktorin tilanteen kriittisimmäksi, koska reaktorissa on plutoniumia.

Kansainvälinen atominenergiajärjestö IAEA sanoi tänään, että säteilyarvot Fukushiman voimalan alueella ovat vakaantuneet keskiviikon jälkeen.

Se luonnehtii tasoa kuitenkin "merkittävästi normaalia korkeammaksi", joskaan säteily ei estä pelastustöiden jatkamista.

IAEA kertoi myös, että Japanin viranomaiset ovat antaneet aiemmin tällä viikolla suosituksen, jonka mukaan alle 20 kilometrin päässä voimalasta asuneiden pitäisi syödä joditabletti.

Japanin viranomaiset ovat evakuoineet asujaimiston 20 kilometrin säteellä voimalasta. Kaikkia 20–30 kilometrin päässä asuvia on kehotettu pysymään sisätiloissa.

IAEA:n mukaan tätä kauempana säteilyarvot ovat pysyneet kaukana sellaisista, jotka vaatisivat ihmisiä suojautumaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. 6

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    7. 7

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    8. 8

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    9. 9

      Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

    10. 10

      Kimi Räikkönen hyökkäsi radalle – Ferrarilta suukapula suomalaistähdelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    7. 7

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    2. 2

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. Näytä lisää