Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Paikalliset tyrmistyivät: "Osama ei mitenkään voinut olla täällä"

Osama bin Ladenin leski väittää perheen asuneen kylässä yli kaksi vuotta ennen kuin perhe muutti Abbottabadiin viisi vuotta sitten.
Pienessä pakistanilaiskylässä ravaa nyt toimittajia ja tiedustelupalvelumiehiä, jotka kuulustelevat asukkaita.

Vaatimattoman Chak Shah Mohammadin kylän asukkaat ovat hämmentyneitä, säikähtäneitä tai huvittuneita. Asuiko Osama bin Laden muka täällä?

– Joka ikinen kyläläinen tietää, kun lehmä poikii vasikan niin miten bin Laden perheineen olisi voinut piileskellä täällä, ihmettelee eläkkeellä oleva sotilas Mohammad Naseer, 65.

–Voin sanoa varmasti, ettei hän ollut täällä.

Syynä kansainväliseen huomioon on se, että Osama bin Ladenin leski väittää perheen asuneen kylässä yli kaksi vuotta ennen kuin perhe muutti Abbottabadiin viisi vuotta sitten.

Leski jäi henkiin, kun amerikkalaiskommandot surmasivat bin Ladenin.

Alueen suurin maanomistaja tyrmää ajatuksen bin Ladenin oleilusta kylässä hänen tietämättään.

Perinteiseen elämänmenoon kuuluu se, että mahtimiehelle raportoidaan kaikesta kuten majapaikan tarjoamisesta vieraalle.

– He kertovat minulle päivittäin kylän asioista, korostaa maanomistaja Liaquat Khan New York Times -lehdelle.

Chak Shah Mohammad on saanut nimensä Khanin esi-isältä, joka perusti kylän ja läheisen Haripurin kaupungin. Kylässä on toistasataa pientä savitaloa ja 400 asukasta. Bin Ladenin Abbottabadin talon kaltaista isoa taloa ei kylästä löydy; ainoaa isoa taloa rakentaa paikallinen uskonoppinut.

Katse kääntyy luoliin

Toimittajat nuuskivat kylän liepeillä sijaitsevia luolia, joita on kaivettu hiekkatörmiin.

Bin Ladenin tiedetään hakeneen suojaa luolista asuessaan Afganistanissa. Jo 1980-luvulla bin Laden osallistui maanalaisen tukikohdan rakentamiseen vuorilla neuvostomiehityksen aikaan.

Sitten hän pakeni luoliin, kun Yhdysvaltain johtamat joukot nujersivat ääri-islamilaisen Taleban-hallinnon vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.

B52-pommikoneet moukaroivat Tora Boran vuoristoa, jossa bin Ladenin otaksuttiin piileksivän.

Pakistanilaiskylän luolat ovat peräisin vuosikymmenten takaa: silloin köyhimmät kaivoivat niitä asuinsijoikseen. Myöhemmin ne ovat toimineet karjasuojina.

Koulupoika Waqas Haider ei usko, että bin Ladenin perhekunta olisi jäänyt huomaamatta.

– Täällä voi asua, mutta ei piiloutua, koska ihmisiä kulkee ohi koko ajan, hän opastaa uutistoimisto Reutersin toimittajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Hollantilaislehden kova väite: Jopa kaksi hämäräryhmää järjesteli jalkapallopelejä Suomessa kesällä

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää