Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mikä eläinlöytö! Nähty viimeksi 1800-luvulla - katso kuva

Tiedemiehet olivat jo varmoja, että tämä pieni jyrsijä olisi jo hyvän aikaa sitten kuollut sukupuuttoon, mutta toisin kävi.
Jyrsijä on punapää puurotta(Santamartamys rufodorsalis) ja se löydettiin uudestaan 4. toukokuuta El Doradon luonnonpuistossa Kolumbiassa. Viimeiset havainnot jyrsijästä on kirjattu vuonna 1898.

Jyrsijän pääsi näkemään Lizzie Noble, joka kuvasi harvinaisen näyn luonnonsuojelualueella sijaitsevan mökin pihapiirissä. Ilta-aikaan liikkuva eläin pelmahti ihmisten ilmoille puolikymmenen aikaan illalla. Jyrsijä viihtyi kuvattavana ja ihmeteltävänä hämmästyttävät kaksi tuntia ennen kuin katosi yön pimeyteen.

- Se vipelsi pitkin kaidetta aivan meidän vierestämme, kuvaili Noble tapahtunutta.

Lintuja tutkimassa ollut Noble ei tiennyt, minkälaiseen otukseen oli oikein törmännyt, ja lähetti kuvat tutkija Paul Salamanille.

Salaman ei ollut uskoa, mitä oikein kuvissa näki, koska kyseisestä eläimestä ei tiedetä juuri mitään. Vain New Yorkin luonnontieteellisessä museossa on yksi jyrsijän nahka, joka on tallennettu museon kirjoihin 113 vuotta sitten.

Salaman tutkijatovereineen ovat täysin vakuuttuneita siitä, että kyseessä on äärimmäisen harvinainen punapää puurotta.

- Tapahtuma on kaikinpuolin surrealistinen, kommentoi Salaman tapahtunutta USATodayn jutussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      ART-72-matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. Näytä lisää