Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tutkija: Natsit opettivat koiria puhumaan - saksanseisoja pyysi leivoksia

- Osa natsien filosofiaa oli, että ihmisen ja luonnon välillä on vahva side. He uskoivat, että hyvä natsi on eläintenystävä, tohtori Jan Bondeson Cardiffin yliopistosta kertoi brittiläiselle The Telegraphille.
Bondeson on julkaissut kirjan natsien koirakokeista.

1920-luvun Saksassa oli eläinpsykologeja, joiden mielestä koirat olivat lähes yhtä älykkäitä kuin ihmiset. Kun natsit nousivat valtaan, he innostuivat kovasti näistä ajatuksista.

- Natsien eläinpsykologit työskentelivät koulutettujen koirien kanssa, ja oli perustettu jopa koulu, jossa eläimiä opetettiin kommunikoimaan, Bondeson kertoi brittilehdelle.

Yhden sekarotuisen piskin tiedetään vastanneen kysymykseen Adolf Hitleristä. Kun koiralta kysyttiin, kuka Hitler on, koira lausahti "Mein Führer". Valitettavasti kyseisestä ääninäytteestä ei ole olemassa tallennetta.

Eräs saksanseisoja osasi ilmaista tuntemuksensa äyskäisemällä saksaksi "Nälkä! Antakaa minulle leivoksia".

Suurin osa koirista kuitenkin opetteli kommunikoimaan tassullaan. Koirat koputtivat ja tietty määrä koputuksia tarkoitti tiettyä aakkosten kirjainta.

Natsien mielestä eräs airedalenterrieri oppi kuulemma jopa kirjoittamaan runoja. Runojen sisältöä Bondesonin kirja ei paljasta,  mutta natsit olivat taiteen suhteen erityisen tarkkoja, sillä he leimasivat suuren osan ihmistenkin tekemästä taiteesta rappiolliseksi.

Tohtori Bondesonin mielestä kirjalla on historiallinen merkityksensä.

- Tämä on merkittävä ja kiehtova katsantokanta natsi-Saksan vähemmän tunnettuun puoleen, hän sanoo.

Ota kantaa

Oletko opettanut lemmikillesi temppuja?

Kyllä 25% En 75%
Ääniä yhteensä 11757

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. 6

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

    8. 8

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    9. 9

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    10. 10

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. Näytä lisää