Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Malagan bussiturman syytetylle vaaditaan neljän vuoden tuomiota

Syyttäjä vaatii 27-vuotiaalle miehelle neljän vuoden vankeustuomiota Benalmadenan bussiturmasta.

Asiasta kertoo Kaupunkilehti Fuengirola.

19. huhtikuuta 2008 tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli yhdeksän suomalaisturistia. Loukkaantuneita oli 26.

Syytetty törmäsi katumaasturilla suomalaisia kuljettaneen bussin kylkeen moottoritiellä AP-7 Benalmadenan ja Torremolinoksen rajalla lauantai-iltana. Törmäyksen jälkeen bussi alkoi heittelehtiä ja kaatui.

Marbellasta lähtenyt bussi oli viemässä suomalaismatkailijoiden ryhmää Malagan lentokentälle.

Vankilatuomion lisäksi syyttäjä vaatii miehelle kuuden vuoden ajokieltoa. Syytetty on tällä hetkellä vapaana 18 000 euron takuita vastaan.

Silminnäkijöiden mukaan syytetty oli ennen onnettomuutta kaahannut autollaan vaarallisesti. Hän oli ohitellut edessään kulkevia autoja sekä oikealta että vasemmalta puolelta.

Onnettomuus kosketti syvästi Aurinkorannikon suomalaisyhteisöä. Se pitää neljän vuoden tuomion liian lievänä.

Syytetty ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ota kantaa

Olisiko tuomio sopiva?

Kyllä 82% Ei 18%
Ääniä yhteensä 1749

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. 6

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    7. 7

      Krista Pärmäkoski myönsi huolto-ongelman Ylen haastattelussa: ”Varmasti tulos oli myös suksista kiinni”

    8. 8

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    9. 9

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    10. 10

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    5. 5

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    6. Näytä lisää