Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kännykkävideo todistaa Petroskoin lentoturman rajuuden

Uutistoimisto AP:n välittämässä kännykkävideolla nähdään, kuinka maahan syöksynyt lentokone palaa roihuten.

Petroskoissa Venäjän Karjalassa sattuneessa onnettomuudessa kuoli 44 ihmistä, heidän joukossaan myös lasten äiti. Hengissä selvisi yhteensä kahdeksan ihmistä. Osa heistä loukkaantui vakavasti.

Yhdeksänvuotias venäläispoika ja hänen teini-ikäinen sisarensa ovat selvinneet hengissä Venäjän lentoturmasta.

Suomalaisia ei Venäjän hätätilaministeriön mukaan ollut mukana onnettomuudessa, kerrotaan ulkoministeriöstä.

Venäjän hätätilaministeriön mukaan kuolonuhrien joukossa oli yksi ruotsalainen, yksi hollantilainen ja kaksi ukrainalaista. Mukana oli myös nelihenkinen perhe, jolla oli sekä Venäjän että Yhdysvaltain kansalaisuus.

Venäläisyhtiö RusAirin kone yritti toistaiseksi tuntemattomasta syystä tehdä pakkolaskun juuri ennen saapumistaan Petroskoihin. Kone syöksyi moottoritielle parin kilometrin päähän lentokentästä hieman ennen puoltayötä.

Tupolev 134 -mallinen kone tulossa Moskovasta. Se vältti juuri ja juuri läheiset talot syöksyessään maahan. Turman syy ei ole vielä tiedossa, mutta arveluja huonosta säästä ja inhimillisestä erehdyksestä on esitetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    4. 4

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

    7. 7

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    8. 8

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    9. 9

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    10. 10

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    4. 4

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. Näytä lisää