Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kreikka pyysi uutta lainaa

Kreikka on pyytänyt euromailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä lisää laina-apua.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan paketin koosta tai jakautumisesta eri osapuolten kesken ei ole ollut vielä puhetta.

Kreikan pääministeri George Papandreou esitti avunpyynnön myöhään torstai-iltana Brysselissä järjestetyssä EU-huippukokouksessa.

Kataisen mukaan Suomi vaatii Kreikalta edelleen tiukasti vakuuksia omalle
takausosuudelleen.

–Meillä on hallitusohjelmassa ihan selkeä linja tästä. Se on se linja mikä on, Katainen summasi yöllä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Myös yksityisen sektorin sijoittajat täytyy Kataisen mukaan saada mukaan pakettiin.

Paketin yksityiskohdista on määrä päättää ensi viikon sunnuntaina järjestettävässä valtiovarainministerikokouksessa.

Kataisen mukaan Suomi käy ennen ensi viikon kokousta tiiviitä neuvotteluja ratkaisun löytämiseksi vakuuskysymykseen.

– Käymme keskusteluja päämiestasolla, valtiovarainministeri- ja virkamiestasolla näiden päivien aikana, ja yritämme etsiä yhteistä ratkaisua.

Avunpyyntö ei yllätys

Kreikan avunpyyntöä osattiin odottaa, sillä maan ei uskota kykenevän lähitulevaisuudessa hankkimaan rahoitusta kansainvälisiltä lainamarkkinoilta.

Tiedotusvälineissä apupaketin kooksi on arvioitu 90–120 miljardia euroa. Viime vuonna euromaat ja IMF sopivat 110 miljardin euron apupaketista Kreikalle.

Kataisen mukaan Kreikan avunpyyntö otettiin EU-huippukokouksessa vastaan vakavissa merkeissä.

–Huoli totaalikatastrofin syntymisestä on yhteinen, Katainen muotoili.
Huippukokouksessa keskusteltiin myös Kreikalta vaadituista menoleikkauksista ja veronkorotuksista, joista maan parlamentin on määrä äänestää ensi viikolla. Euromaat ja IMF ovat pitäneet sopeutustoimien hyväksymistä ehtona sille, että Kreikka saa seuraavan 12 miljardin euron lainaerän viime vuonna sovitusta lainapaketista.

EU-maiden kaksipäiväinen huippukokous jatkuu perjantaina, jolloin esillä on muun muassa rajavalvontaan ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset sekä Syyrian ja Libyan tilanteet.

Ota kantaa

Huolestuttaako talouskriisin leviäminen?

Kyllä 15% Ei 85%
Ääniä yhteensä 18451

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    10. 10

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää