Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pörsseissä synkkä torstai

Pörssit ovat tippuneet ryminällä alas ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Heikot talousluvut ja euromaiden uusiutuneet velkahuolet ovat saaneet sijoittajat investoimaan rahansa niin sanottuihin turvasatamiin.

Pörssien avauduttua Euroopassa valotaulut olivat punaisella. Frankfurtin ja Lontoon pörssit olivat puoli seitsemältä Suomen aikaa yli 3 prosenttia pakkasella.

Helsingin pörssi lähti päivällä rajuun laskuun aamun nousun jälkeen. Yhdeksäs peräkkäinen laskupäivä veti pörssin peräti 5,1 prosenttia pakkaselle. Myös keskiviikkona OMXH-yleisindeksi tippui 3 prosenttia.

Yhdysvalloissa pörssit avautuivat tuntuvaan laskuun. Dow Jones Industrial Average oli 2 prosenttia ja NASDAQ-indeksi 2,6 prosenttia miinuksella.

Euroopan keskuspankki EKP lupasi keskiviikkona rahoittaa pankkeja aiempaa edullisemmin ehdoin. Operaatio kestää puoli vuotta, ja sen tarkoituksena on rauhoittaa euroalueen rahamarkkinoita.

Italian valtionvelkojen jälkimarkkinakorot lähtivät alun laskun jälkeen tuntuvaan nousuun.

Turvasatamana pidetyn kullan hinta kipusi jälleen uuteen vuoden ennätykseen, 1682 dollariin unssilta. Samalla öljyn Brent-laadun seuraavan kuukauden toimitushinta oli yli kahden prosentin laskussa. Öljyn hinta reagoi herkästi maailmantalouden näkymiin.

Japani heikensi torstaina jenin kurssia valuuttaintervention avulla. Väliintulo tehtiin, koska sijoittajat ovat pitäneet jeniä turvasatamana, ja sen kurssi on noussut viime päivinä lähelle ennätystä. Jeni lähti heti laskuun euroa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    4. 4

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidentin kanslia julkaisi kuvan presidenttiparista

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    8. 8

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    9. 9

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    10. 10

      Kuvankauniilla golfaajalla on vihaajia netissä – murtui kyyneliin kertoessaan kokemastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    4. 4

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidentin kanslia julkaisi kuvan presidenttiparista

    6. Näytä lisää