Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Resepti kiinnostaville presidentinvaaleille? Ehdolle viisuvoittaja, IRA-sissi ja homoaktivisti

Mitä yhteistä on tiukan katolisella poptähdellä, vankilassa viruneella kansallismielisellä sissillä ja homoaktivistilla, joka on mieltynyt georgialaiseen arkkitehtuuriin?
Kuulostaa ehkä huonon vitsin alulta, mutta kyse on Irlannin torstaisten presidentinvaalien ehdokkaista.

Irlannissa presidentinvirka on puhtaasti seremoniallinen, mutta se ei ole vienyt kiinnostusta tehtävää kohtaan. Päinvastoin.

Peräti seitsemän ehdokasta - enemmän kuin koskaan - pyrkii virkaan. Kampanjaa ovat värittäneet saippuaoopperamaiset skandaalit ja juonittelut, jotka ovat tuoneet piristystä talouskurimuksen keskelle.

- Tämä on ollut pelkkää viihdettä. Tuntuu siltä että ihmiset ovat kiinnostuneempia ehdokkaiden yksityiselämästä kuin siitä, mitä he osaavat tehdä, sanoo Valerie Drew, 45-vuotias virkamies.

- Koko jutusta on tullut vitsailua, hän lisää päätään pudistaen.
Irlannissa on totuttu siihen, että presidentinvaalit ovat politiikan sijasta henkilöön keskittyviä, mutta tällä kertaa kampanja on ollut poikkeuksellisen nuhruinen.
 
Antiikin ihailija

Kulturelli homojen oikeuksien ajaja David Norris joutui kesällä vetäytymään kampanjasta, kun paljastui että hän oli hakenut armahdusta entiselle kumppanilleen. Israelilaismies oli tuomittu seksistä alaikäisen kanssa.

Norris oli jo aiemmin ryöpytyksen kohteena lausunnoillaan, joissa hän puolusti antiikin kreikkalaisten miesten seksisuhteita poikien kanssa.
Terävästä älystään tunnettu Norris palasi viime kuussa kisaan, mutta selvästi ykkössuosikin aseman menettäneenä.

Ykkössuosikkina kampanjassa on nyt Sean Garllagher, liikemies joka ponnahti julkisuuteen suositun tosi-tv-ohjelman kautta. Äskettäin hän onnistui työntämään ykköspaikalta Michael D. Higginsin, 70-vuotiaan runoilijan ja ex-kulttuuriministerin.
 
Viisuja ja sissejä

Entinen euroviisuvoittaja Dana Rosemary Scallon pyrki presidentiksi jo 1997, jolloin hän tuli kolmanneksi. Viime viikolla Scallon kertoi tunnekuohun vallassa, että hänen perheensä oli joutunut ilkeämielisten syytösten kohteeksi, ja pakeni ulkomaille.

Neljän lapsen äiti on kuitenkin vakuuttanut jatkavansa kampanjaa hyökkäyksistä huolimatta.

Scallon lauloi viisuvoiton kappaleella All Kinds of Everything vuonna 1970. Samoihin aikoihin liittyi toinen pohjoisirlantilainen Martin McGuinness Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n riveihin.

McGuinnessin tulo vaalikampanjaan järisytti Irlannin poliittisia piirejä, joita on säikäyttänyt Sinn Fein -puolueen menestys äskeisissä parlamenttivaaleissa. Puolueen suosion ei haluta missään tapauksessa kasvavan.

McGuinness on rauhoitellut kansalaisia muistuttamalla, että hän erosi IRA:sta jo 1974 ja oli ratkaisevassa roolissa kun IRA luopui aseistaan.

Ehdokas Mary Davis on puolestaan herättänyt eniten huomiota hemaisevilla kampanjakuvillaan. Hän on kiistänyt epäilyt, että kuvia olisi retusoitu raskaalla kädellä.

- Onhan tämä piristävää, ja se on hyvä asia se. Muuten täällä puhutaan vain säästötoimista, eikä sitä jatkuvasti halua kuulla olevansa köyhä, sanoi Tom, 56, matkalla töihin.

Kenestä presidentti?

Tuoreen kyselyn mukaan liikemies Sean Gallagher kerää 40 prosentin äänisaaliin.
Toisena on työväenpuolueen Michael D. Higgins 25 prosentilla.
Martin McGuinness, IRA:n entinen sissi, on kolmantena 15 prosentilla.
Homojen oikeuksia ajava David Norris saa 8 prosentin kannatuksen.
Fine Gael -puolueen ehdokas Gay Mitchell kerää 6 prosenttia äänistä.
Perää pitävät Mary Davis ja entinen euroviisuvoittaja Dana Rosemary Scallon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Sotaveteraani Tauno, 100, antoi koskettavan haastattelun tv:ssä – katsojat ihastuivat täysin: ”Skarppi mies”

    7. 7

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    8. 8

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    9. 9

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    10. 10

      Susanna Kosken juhla-asussa supikoiraa – ”Muuten nämä jäisivät lojumaan teiden varsille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää