Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

375 miljoonaa euroa webkameroihin – näin Putin ratkaisee vaalivilpin!

Venäjällä on ryhdytty kuumeisesti asentamaan webkameroita presidentinvaalien äänestyspaikoille, sillä se on pääehdokas Vladimir Putinin keksimä keino vaalivilpin ehkäisemiseen.
Hanke on massiivinen, sillä Venäjällä oli liki 95000 äänestyspaikkaa, ja osa niistä sijaitsee tiettömien taipaleiden takana Kaukasuksen vuoristossa tai Siperiassa.

Myös nettiyhteys puuttuu monilta äänestyspaikoilta, mutta nyt niistä olisi saatava lähtemään reaaliaikaista kuvaa vaalitapahtumista maaliskuun 4. päivänä.

Asiantuntijoiden mukaan webkameroiden asentaminen ja koko systeemin rakentaminen tulee maksamaan varovaistenkin arvioiden mukaan 15 miljardia ruplaa eli 375 miljoonaa euroa.

Jokaiselle äänestyspaikalle asennetaan useita kameroita. Kamerat seuraavat sekä äänestysprosessia että myöhemmin ääntenlaskentaa ja välittävät kuvaa vaalien seurantasivustolle reaaliajassa. Kaikkineen webkameroita aiotaan asentaa 300000 kappaletta.

Lenta-uutissivuston mukaan summa on yli kaksinkertainen varsinaisten presidentinvaalien arvioituun kustannukseen nähden, sillä niihin on varattu vain 7 miljardia ruplaa eli 175 miljoonaa euroa.

Putin määräsi alkujaan nettikamerat kaikille äänestyspaikoille, mutta myöhemmin ohjetta on tarkennettu niin, että kameroita ei asenneta ulkomailla toimiville äänestyspaikoille.

Kameroita ei myöskään asenneta erityisen "eettisiin kohteisiin", kuten kasarmeille, vankiloihin ja sairaaloihin. Vanhastaan Venäjällä tiedetään, että juuri noissa paikoissa valtapuolue Yhtenäinen Venäjä ja sen ehdokkaat ovat keränneet hämmästyttävän suuria äänestysprosentteja.

Putin keksi määrätä webkamerat äänestyspaikoille vastineeksi opposition ja kansainvälisten tarkkailijoiden huomioille, joiden mukaan joulukuisissa duuman vaaleissa tapahtui poikkeuksellisen paljon vilppiä. Putin ehdotti samalla myös, että vaalipaikoille hankitaan läpinäkyvät uurnat vaalivilppiä estämään.

Venäjän varaviestintäministeri Ilja Massuk tuskaili Kommersant-lehdessä, että Putinin heille antama tehtävä on vähintäänkin haasteellinen.

- Kolmeasataatuhatta webkameraa ei ole valmiina edes olemassa Venäjällä tai entisessä Neuvostoliitossakaan, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    8. 8

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. Näytä lisää