Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Karu tutkimustulos Facebookista: "He ajattelevat, etteivät näytä tarpeeksi hyvältä"

Omien valokuvien vertaaminen kavereiden kuviin Facebookissa saa monet tuntemaan itsensä lihavaksi ja altistaa syömishäiriöille, väittää yhdysvaltalaisen Syömishäiriökeskuksen tutkimus.
Facebook ruokkii kulttuurimme pakkomielteistä suhtautumista laihuuteen, yhdysvaltalaistutkimus väittää.

The Center for Eating Disordersin tutkimukseen osallistui 600 Facebookin käyttäjää, jotka olivat 16-40-vuotiaita.

Yli puolet heistä kertoi Facebookin lisäävän kielteisiä mielikuvia omasta vartalosta ja painosta.

Facebookin käyttäjät tunsivat itsensä lihaviksi katsellessaan omia ja muiden käyttäjien kuvia, koska he vertailevat itseään muihin.

Myös omien muutaman vuoden vanhojen kuvien vertailu tuoreempiin kuviin pistää mielen matalaksi.

- Yleinen reaktio on, että "minun täytyy laihduttaa". Ja tämänkaltainen ajattelu voi johtaa terveydelle vaaralliseen laihduttamiseen. Facebook on vahva tekijä vakavien syömishäiriöiden synnyssä, keskuksen apulaisjohtaja Steven Crawford kertoi TechNewsDailylle.

Melkein kolmannes tutkituista koki itsensä surulliseksi vertaillessaan omia valokuviaan Facebook-kavereistansa otettuihin valokuviin.

Ja 44 prosenttia tutkituista toivoi, että heillä olisi samanlainen vartalo kuin jollakin Facebook-ystävällä.

Erityisesti tutkimukseen osallistuneilla miehillä mielikuva omasta vartalosta kääntyi helposti negatiiviseksi.

Miehistä 40 prosenttia kertoi lisänneensä Facebookiin kielteisiä kommentteja omasta vartalostaan.

- Ihmiset ovat nyt kaiken aikaa tietoisia ulkonäöstään, kiitos Facebookin, Crawford kertoi TechNewsDailylle.
 
Facebookin käyttäjät hermoilevat myös, minkälaisia valokuvia heistä ilmestyy Facebookiin kavereiden laittamina.
 
- Ihmiset katselevat valokuvia ennen lähestyvää luokkakokousta, ja päättävät olla menemättä. Miksi? Koska he ajattelevat, etteivät näytä tarpeeksi hyvältä.

Suomalaisen Syömishäiriöklinikan toiminnanjohtaja Marjo Sandvik tunnistaa heti, mistä tutkimuksen tuloksissa on kysymys.

- Vertailu on hyvin tyypillinen osa syömishäiriötä. Netissä on blogeja, joissa sairastuneet kertovat itsestään ja julkaisevat kuvia.

Toiset sairastuneet katselevat niitä, ja pyrkivät siihen, että olisivat itse varmasti laihempia, Sandvik kertoo.

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, on helppoa seurata valokuvien lisäksi myös muiden kirjoittamia statuksia ja liikkumisesta kertovia päivityksiä.

Vertailun jälkeen syömishäiriölle altis voi kokea suurta tarvetta laihduttaa ja urheilla lisää.

- Nykykäsityksen mukaan syömishäiriöiden synnyssä noin 50 prosenttia tulee perinnöllisistä tekijöistä ja 50 prosenttia ympäristön vaikutteista. Internet ja sosiaalinen media ovat laajentaneet vertailupohjaa, Sandvik sanoo.

Syömishäiriön taustalla on usein itsensä muita huonommaksi kokeminen. Sairastuvan mielestä laihat vaikuttavat onnellisilta, menestyviltä ja pidetyiltä henkilöiltä.

- Minun pitää laihduttaa, että olisin tykätympi ihminen, Sandvik kuvailee syömishäiriöisille yleistä ajattelutapaa.

Oma keho koetaan isoksi ja kömpelöksi, vaikka eroa muihin ei edes olisi. Lopulta kehonkuva voi vääristyä täysin, ja langanlaihat luulevat olevansa ylilihavia.

Facebookiin on perustettu englanninkielisiä sivuja, joilla pyritään edistämään sallivaa suhtautumista omaan vartaloon.

Esimerkiksi End Fat Talk ja Adios Barbie ovat tällaisia sivuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. 6

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    7. 7

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    10. 10

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. Näytä lisää