Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Rahavaikeudet siirtävät kouluja kirkkojen käsiin Unkarissa

Unkarin kirkot on kutsuttu apuun, koska talouden taantuman riuduttamilla kylillä ja kaupungeilla ei ole enää varaa ylläpitää koulujaan.
Monet unkarilaiset lapset käyvät nykyään koulua, jonka hallinnoinnista vastaa kirkko.

Vuodessa kirkot ovat ottaneet vastuulleen lähes 80 koulun pyörittämisen. Eniten kouluja on päätynyt katolisen kirkon käsiin.

Kirkkojen johtamissa kouluissa opetus on edelleen ilmaista, mutta se on saanut uskonnollisia piirteitä. Rukoilusta on tullut pakollista ja kristilliset arvot näkyvät opetusohjelmassa.

–Joka maanantai aloitamme hartaudella. Lapset rukoilevat hiljaisuudessa ja kuuntelevat jakeen Raamatusta, sanoo budapestilaisen Sztehlo Gaborin koulun vararehtori Katalin Kalina.

Koulu siirtyi evankelis-luterilaisen kirkon käsiin kouluvuoden alussa. Kalinan mukaan suurin osa oppitunneista alkaa päivittäin rukouksella.

"En kuuntele, mitä siellä sanotaan"

Viranomaisten mukaan ratkaisu ei johdu ainoastaan taloudellisista syistä vaan tarkoituksena on taata lapsille parempi koulutus. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä.

–Niissä kouluissa käy myös juutalais- ja arabilapsia. Miksi heidän täytyy mennä messuun? kysyy 19-vuotias Istvan Varga.

Budapestissa koulua voi tarvittaessa vaihtaa helposti, mutta kylissä voi olla vain yksi koulu. Kouluasiamies Lajos Aary-Tamas onkin käynnistänyt selvityksen siitä, rikkooko kehitys lapsen oikeutta uskonnottomaan koulutukseen.

–Perustuslain mukaan valtion on taattava lapsille ideologisesti neutraali koulutus, hän sanoo.

Kaikkia muutos ei haittaa. Useiden Sztehlo Gaborin koulun oppilaiden mielestä säännöt ovat hieman jyrkentyneet, mutta muutos ei ole ollut suuri.

–Kaikki on niin kuin ennenkin. Meidän täytyy vain mennä messuun maanantaisin, sanoo yksi oppilaista.

–Minua se ei haittaa, vaikka en olekaan uskovainen. Messu on varhain aamulla, joten en kuuntele ollenkaan, mitä siellä sanotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    7. 7

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää