Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Koira raateli Molly-hevosen jalan irti - Lue uskomaton selviytymistarina!

ELÄIMET
Yhdysvaltalainen Kaye Harris on pelastanut 15-vuotiaan Molly-hevosen jopa kaksi kertaa. Kohtaloksi ovat koituneet Katrina-hurrikaani ja pitbull-koira.
Bloodhorse-sivuston mukaan Harris pelasti appaloosa-hevosen ensimmäisen kerran elokuussa 2005, jolloin Mollyn omistajat olivat hylänneet tämän Katrina-hurrikaanin seurauksena.

Harris ei kuitenkaan tuolloin tiennyt, että hän pelastaisi Mollyn hengen uudestaan.

Tälläkin kertaa kaikki sai alkunsa myrskystä, josta Harrisin aiemmin pelastama pitbull Red meni sekaisin.

- Tulin kotiin ja näin, että Molly makasi maassa, ja koirani Red haukkui sille, Harris kertoo.

Pian Red meni hevosen luo ja alkoi raadella tätä.

Harris hyppäsi nopeasti aidan yli ja yritti saada koiraa lopettamaan. Kun Red irroitti Mollysta, alkoi sen jalasta suihkuta verta valtoimenaan.

Hevonen meni sokkiin, mutta Harris piti päänsä kylmänä ja soitti välittömästi eläinlääkäri Allison Barcalle.

- Molly näytti siltä, kuin se olisi pistetty lihamyllyn läpi, Harris kertoi.

Harris käytti huopaa kantoliinana ja sai kuljetettua Mollyn talliinsa, minkä jälkeen hevonen luhistui.

Siitä alkoi pitkä paranemisprosessi.

Eläinlääkäri Barca sai muun muassa pysäytettyä verenvuodon ja ompeli mahan haavan umpeen.

Hiljalleen Molly alkoi kuntoutua. Se oppi, miten sen on helpoin nousta seisomaan, ja missä asennossa sen on paras nukkua.

- Kolmessa päivässä se oppi taas kävelemään, Harris sanoo.

Molly oppi myös rentouttamaan heikointa jalkaansa vesirännin päällä.

Eläimen lopettaminen lähellä

Oikea jalka oli hyvästä kehityksestä huolimatta surkastunut niin pahasti, että Harris tiesi sen olevan hyödytön. Jalka oli kylmä nilkasta alaspäin.

Eräänä päivänä Harris venytti nilkkaa, kun hän kuuli napsahduksen - luu murtui, mikä sai Mollyn nousemaan takajaloilleen kivusta.

Jopa rakkaan Mollyn lopettaminen kävi mielessä, mutta Harris päätti, että yhdessä he selviytyvät.

- Katsoin Mollya ja kysyin, mitä hän haluaa minun tekevän. Se katsoi minuun päin ja sanoi, ettei ollut valmis luovuttamaan, Harris kertoo hevosensa tuntemuksista.

Silloin Harris sai idean. Hän antaisi amputoida Mollyn jalan ja asettaisi tilalle proteesin.

Harrisin oli kuitenkin vakuutettava Barca, joka oli hyvin skeptinen idean suhteen.

Amputointi jännitti

Mollyn talliin pistettiin kamera, josta lääkärit pääsivät seuraamaan, miten Molly käveli sekä nousi ja laskeutui kolmella jalalla.

Ennen leikkausta tohtori Rustin Moore kertoi Harrisille, että jos mikään menisi pieleen, olisi Molly lopetettava. Harris ymmärsi riskit.

Leikkaus sujui kuitenkin ongelmitta.

- Meillä oli enkeli olkapäällämme, Harris pohti.

Mollyn herättyä leikkauksen jälkeen se oli ihmisten ympäröimä.

- Kaikki itkivät, minä erityisesti, Harris kertoi.

"Eläintä kannattaa kuunnella"

Leikkauksen jälkeen Molly on elänyt onnellista elämää.

Hänen mukaansa Molly juoksee usein karkuun, kun hän yrittää kiinnittää sille proteesia. Se eläisi mieluummin kolmijalkaisena.

Molly vierailee muun muassa kuntoutuskeskuksissa, joissa on raajansa menettäneitä lapsia. Se on käynyt vierailemassa myös Irakin veteraanien luona.

Lääkäri Mooresin suurin oppi koko prosessin aikana on ollut se, että omaa eläintään kannattaa kuunnella.

- Eläin kertoo, jos se on valmis haasteisiin, hän sanoi.

Mollyn kunniaksi on perustettu rahasto, johon kerätään varoja raajansa menettäneille lapsille ja aikuisille. Urheasta Mollysta on myös kirjoitettu kirja.

Lue artikkeli täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää