Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tässä ovat Obaman 6 isointa päänsärkyä

NBC listasi kuusi suurinta "päänsärkyä", jotka odottavat presidentti Barack Obamaa hänen toisen virkakautensa alussa.
1. Valtiontalouden tasapainottaminen

Presidentti Obaman viime vuonna hyväksymä laki tulee leikkaamaan valtion menoja yli 100 miljardilla dollarilla vuoden 2013 alusta lähtien. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan liiallinen säästökuuri yhdistettynä suunniteltuihin veronkorotuksiin tulee ajamaan Yhdysvallat taantumaan ensi vuoden alussa.

2. Liialliset veronkorotukset

Laskelmien mukaan keskivertoamerikkalaisen verotaakka tulee nousemaan lähes 3500 dollarilla ensi vuoden aikana. Keskiluokalle suunnatut, lasten määrän mukaan laskettavat verohelpotukset ovat lisäksi puolittumassa loppuvuonna ilman kongressin ja presidentin toimia.

3. Velkakatto

Valtionvelan katon ennustetaan tulevan vastaan seuraavan kerran jo ensi helmikuussa. Viimeksi tämä tapahtui vuonna 2011, jolloin republikaanit olivat jo haluttomia äänestämään velkakaton noston puolesta.

4. Henkilövalinnat

Toisen kautensa aloittava Obama joutuu valitsemaan itselleen uuden valtiovarainministerin ja uuden ulkoministerin tehtävänsä jättävien Tim Geithnerin ja Hillary Clintonin tilalle. Senaatin kanssa käytävistä nimitysneuvotteluista voi tulla haastavat.

5. Terveydenhuoltouudistus

Obamacare -nimellä kulkevan suuren terveydenhuoltouudistuksen hallinto on edelleen rakentamatta ja käynnistämättä. Järjestelmää varten perustetun neuvoston jäsenet tulee hyväksyttää senaatilla, ja republikaanien tiedetään suhtautuvan kriittisesti koko hankkeeseen.

6. Levottomuudet Syyriassa ja Iranissa

Syyrian sisällissodan jatkuessa huolenaiheena ovat erityisesti kemialliset aseet, joita maan hallinnolla kerrotaan olevan runsaasti. Myös Iranin oletetut suunnitelmat ydinaseen kehittämisestä huolettavat.

Ota kantaa

Oletko tyytyväinen Barack Obaman voittoon?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    10. 10

      Kommentti: Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää