Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Isoisä pelasti perheensä tulimyrskystä - dramaattinen kuva Australian paloista

Australialainen isoisä pelasti perheensä pakenemalla veteen rannalla riehuvaa tulihelvettiä Tasmaniassa.

Tim Holmes vaimoineen vei viisi lastenlasta laiturin suojiin veteen, kun Tasmanian saarella riehuneet valtavat metsäpalot saavuttivat parsikunnan kodin. Seitsenpäinen joukko kyyhötti vedessä yhteensä kolme tuntia.

Lapset pääsivät onnellisten vanhempiensa luo takaisin viime viikonloppuna.

Lasten äiti oli laittanut lapset isovanhemmilleen hoitoon sillä aikaa, kun hän osallistui hautajaisiin toisaalla. Viime perjantaina yhteys katkesi.

Äiti sai tiedon, että perhe oli evakuoitu, mutta ”liekkien ympäröimä”.

- Valmistauduin siihen, että menetän sekä vanhempani, että lapseni, Bonnie Walker kertoi Telegraphin mukaan.

Hän oli onneksi väärässä. Kun tuli lähestyi uhkaavasti taloa, isoisä Tim  teki ratkaisevan päätöksen ja saattoi lapset veteen samalla, kun tuhka täytti ilman.

- Näimme pelkkien tulisten tornadojen lähestyvän, Holmes kertoi.

Perhe roikkui kiinni laiturissa, mutta se ei ollut helppoa. Tuhkan takia happea oli vain pari senttiä pinnan yläpuolella.

- Olimme vedessä leukaa myöten ja yritimme vain hengittää, koska ilma oli niin myrkyllistä.

Kolmen tunnin odottelun jälkeen perhe pääsi turvaan, kun isoisä löysi rannasta pienen veneen. Hän lastasi lapset veneeseen ja kiskoi sitä 200-300 metriä, kunnes ilma muuttui selkeämmäksi.
 
Hetken helpotus

Keskiviikkona viranomaiset kertoivat, että maastopalot ovat hieman hellittäneet sään viilennyttyä.

Hallitsemattomia paloja riehuu silti edelleen kymmeniä ja lämpötilojen pelätään nousevan uudelleen.

Esimerkiksi Sydneyssä lämpötila nousi pahimmillaan päälle 40 plusasteen, mutta sen ennustetaan putoavan 25:een.

Palot ovat tuhonneet taloja, ja karjaa on kuollut tuhansittain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

    7. 7

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    8. 8

      Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

    9. 9

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. Näytä lisää