Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Karmiva paljastus Syyrian todellisuudesta – ”He saapuvat lapsina ja lähtevät tappokoneina”

Syyrian sisällissota on jatkunut jo pari vuotta, minkä takia kapinalliset eivät tahdo löytää kylistä asekuntoisia miehiä. Siksi jopa 14-vuotiaita lapsia on alettu värvätä taistelijoiksi.
- Lapset ovat parhaita sotilaita mitä tiedän. He tottelevat jokaista komentoa. Aikuinen esittää kysymyksiä ja vastakysymyksiä. Mutta lapset, he eivät kysele, 38-vuotias armeijan entinen kersantti Abdel Razzaq kertoo.

- Koulutan heidät olemaan pelkäämättä sotaa ja tappamaan epäröimättä, kun sen aika koittaa.

Razzaqilla on parhaillaan 20 vapaaehtoisen joukko koulutettavanaan. Iältään tulevat taistelijat ovat 14-18-vuotiaita.

Nuorukaiset saavat oppia muun muassa Kalashnikov-rynnäkkökiväärin käsittelyssä.  Jos asetta ei ole käden ulottuvilla, vihollinen on osattava tappaa myös veitsellä tai vaikka paljain käsin.

Julkisuuteen on levinnyt rintamalla kuvattuja videoita, joissa lapsia on nähty taistelutoimissa. Abdel Razzaqin leirissä teinejä koulutetaan kolmen kuukauden ajan pari tuntia päivässä. Razzaqin mukaan perheet haluavat pitää huolen siitä, että pojat koulutetaan ennen tositoimiin siirtymistä.

- Ilman kunnon koulutusta he kuolisivat nopeasti, Razzaq kertoo.
Entisessä koulussa toimivan "sotilasakatemian" kouluttaja on ainakin itse vakuuttunut siitä, että lyhyt koulutus riittää.

- Kun he saapuvat, he saapuvat lapsina. Kun he lähtevät, he ovat tappokoneita.

Erikoista: lapsia ei värvätä pakolla

Kansainväliset sopimukset kieltävät alle 18-vuotiaiden käyttämisen sotilaina. Kielto koskee niin taistelutehtäviä kuin tukitoimia, kuten huoltoa ja kuljetusta.

Unicefin lastensuojelukoordinaattorin Jean-Nicolas Beuzen mukaan Syyrian konfliktissa on se erikoispiirre, ettei lapsia ja nuoria tarvitse värvätä riveihin pakolla.

- Nuoret tulevat spontaanisti, perheidensä rohkaisemina, Beuze kertoo.
Hänen mukaansa komentajien vastuulla olisi kuitenkin kieltäytyä ottamasta tulijoita vastaan.

Syyrialaisnuorien kertomukset vahvistavat tiedot oma-aloitteisesta värväytymisestä. 15-vuotias Sobhi kertoi kärttäneensä isältään lupaa lähteä rintamalle.

- Olin kyllästynyt odottamaan kotona, kun isäni ja veljeni tulevat rintamalta ja kertovat sodasta. Haluan mennä rintamalle ja nähdä sen omin silmin, Sobhi perustelee.
  • Syyrian sota

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. 6

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    7. 7

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    8. 8

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. Näytä lisää