Enni, Enna, Eini

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yli 100 amerikkalaista kaatunut lokakuussa Irakissa

Yhdysvaltain joukkojen tappiot Irakin sodassa ovat lokakuussa kivunneet yli sataan kaatuneeseen sotilaaseen. Edellisen kerran sadan kaatuneen raja rikottiin viime vuoden tammikuussa.

Taistelut amerikkalaisjoukkojen ja al-Qaidan taistelijoiden välillä ovat kiihtyneet Bagdadissa ja muualla Irakissa.

Kiivaiden taisteluiden yhdeksi syyksi arvellaan parhaillaan vietettävää muslimien pyhää kuukautta Ramadania.

Pentagonin mukaan myös marraskuun alussa Yhdysvalloissa järjestettävät kongressivaalit ovat innoittaneet Irakin kapinallisia.

- Vaikuttaa siltä, että kapinalliset yrittävät väkivallan lisäämisellä vaikuttaa sodanvastustajiin ja sitä kautta luoda vastustusta presidentille (Bushille), arvioi Pentagonin tiedotuspäällikkö Eric Ruff.

USA:n tappiot haavoittuneina
ja sairaina jo 45 000

Läntisessä Anbarin provinssissa eilen kaatunut merijalkaväen mies oli sadas tässä kuussa kuollut amerikkalaissotilas Irakissa. Kaatunut numero 101 kirjattiin tänään, kun amerikkalainen sotilaspoliisi kuoli tarkka-ampujan luotiin itäisessä Bagdadissa.

Lokakuu on ollut verisin amerikkalaisille liki kahteen vuoteen. Tammikuussa 2005 kaatui 107 amerikkalaissotilasta. Sen jälkeen jäätiin kuukausitappioissa alle 100 sotilaaseen.

Yhteensä USA on menettänyt Irakissa kaatuneina jo 2 814 sotilasta.

Haavoittuneita on 20 687. Mikäli mukaan lasketaan kaikki sairauksien tai tapaturmien vuoksi hoitoa tarvinneet sotilaat, nousee Yhdysvaltain joukkojen tappiotili jo liki 45 000 sotilaaseen.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Irakissa noin 147 000 sotilasta.

Afganistanissa on kaatunut 343 Yhdysvaltain sotilasta.

Bagdadissa pommi
surmasi päivätyöläisiä

Ainakin 36 ihmistä sai maanantaina surmansa Bagdadissa tehdyssä pommi-iskussa. Voimakas pommi räjähti shiiojen asuttamassa Sadrin kaupunginosassa, missä päivätyöläiset olivat odottamassa torilla työtarjouksia. Haavoittuneita oli sairaalalähteiden mukaan satakunta.

Bagdadin pommi räjähti aamulla aukiolla, jonne oli kerääntynyt työläisiä odottamaan työtarjouksia. Voimakas räjähde oli piilotettu roskalaatikkoon.

Bagdadissa ja sen ympäristössä räjähti maanantaina ainakin viisi autopommia. Noissa iskuissa kuoli kymmenen siviiliä ja haavoittui kymmeniä.

Sadrin kaupunginosa on radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin tukialuetta. Yhdysvaltain joukkoja ja shiiajohtoista hallitusta vastaan taistelevat sunnikapinalliset ovat tehneet toistuvasti iskuja alueella.

Irakin sisäministeriön edustaja sanoi iskun muistuttavan sunnien äärijärjestöjen ja al-Qaidan tekemiä hyökkäyksiä.

(IS-STT-Reuters-AFP)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  7. 7

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  8. 8

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  9. 9

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  4. 4

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. Näytä lisää